Seura

Perinteikäs sininen

Esbo Bollklubb eli EBK on vuodesta 1940 toiminut keskiespoolainen jalkapalloseura.

Seura perustettiin elokuussa 1940 Espoon suojeluskuntatalossa, joka sijaitsi nykyisen Espoontorin ja nykyisen Espoon aseman välissä radan varressa. Paikka oli luonnollinen, koska silloinen jalkapallokenttä sijaitsi nykyisen Espoontorin paikkeilla.

Seuralla on aiemmin ollut toimintaa jalkapallon lisäksi monessa muussakin lajissa mm. sulkapallossa. Nykyään EBK:ssa pelataan vain jalkapalloa ja talvisin sen sisarlajia futsalia.

EBK:n toiminnassa oli vuonna 2007 lisenssipelaajien määrällä mitattuna yhteensä 664 jalkapalloilijaa. Näistä valtaosa on juniori-ikäisiä tyttöjä ja poikia. EBK:ssa toimii myös noin 100 aktiivista toimihenkilöä.

Junioritoiminnan lisäksi seuralla on edustusjoukkueet, sekä miehissä, että naisissa. Miesten puolella toimii myös edustusjoukkueen reservijoukkue.

Seurassa hyvin tärkeä rooli on myös ikämies- ja ikänaisjoukkueilla. Näiden pelaajat koostuvat pääasiassa seuran valmentajista, joukkueenjohtajista ja junioripelaajien vanhemmista. Lisäksi naisten puolelle on perustettu harrastejoukkue Ladyt.

EBK:ssa onkin mahdollisuus pelata aikuiseksi saakka monella eri tasolla.

Miesten edustusjoukkue pelaa 3. divisioonassa ja naisten joukkue 3. divisioonassa. Molemmat joukkueet koostuvat pääosin omista junioreista.

EBK:n tarkoituksena on tarjota Espoon keskuksen ja sen lähialueiden lapsille ja nuorille tasavertainen mahdollisuus osallistua jalkapallon harrastamiseen ilman ehtoja niin että se tuottaa kaikille toimintaan osallistuville mahdollisimman paljon iloista mieltä.

EBK 70-v juhlavuosi
Miesten edustusjoukkue
Naisten joukkue
Joukkueet
Harjoitusvuorot
Uudet pelaajat
Pelipassit 1.4.2010-31.3.2011
Jalkapalloleiri 7.-11.6.2010 Keski-Espoo
Juniorileiri 21.-22.8.2010 Eerikkilä
Ensiapuopas
Materiaalisalkku
Tiedotearkisto
Palaute
 
 © 2005-2009 ESBO BOLLKLUBB RY SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu