KUUKAUDEN VAPAAEHTOINEN: JOHANNA KIVIOJA

Seura palkitsee tänä vuonna kuukausittain kuukauden vapaaehtoisen, joka on tehnyt pyyteettömästi töitä seuran eteen. Vapaaehtoiset ovat merkittävässä ja ratkaisevassa osassa, jotta seuran toiminnot pyörivät parhaalla mahdollisella tavalla. Kiitos kaikille vapaaehtoisille tekemästänne tärkeästä työstä seuran ja pelaajien eteen.

Kuukauden vapaaehtoisena palkitaan Johanna Kivioja, joka on ollut EBK juniori itsekin aikoinaan. Johanna toimii aktiivisesti parinkin joukkueen mukana valmentajana, huoltajana ja oikeastaan missä vain roolissa, mikäli tarvitaan. Johanna tulee auttamaan harjoituksiin, vaikka omat lapset eivät pääsisikään mukaan. Kiitos Johanna!  

Kysyimme Johannalta missä kaikessa hän on ollut mukana seurassa ja mikä vapaaehtoisena toimimisessa on parasta, lue vastaus alta:

”Olen autellut tyttöjen 2015- ja 2018-syntyneiden joukkueissa muutaman vuoden ajan.

Tyttöjen 2015 joukkueessa on niin mahtavan paljon pelaajia, että olen muiden vanhempien tapaan tarjonnut tukeani joukkueen apuvalmentamiseen ja huoltamiseen. Pelaajilla on ihan uskomaton motivaatio ja sitoutuminen pelaamista kohtaan. On vaikuttavaa seurata vierestä, kuinka kovalla työllä mm. pärjätään oman ikäisiä poikia vastaan tai rynnistetään StadiCupin voittoon asti.

2018 joukkueen tyttöjä olen ollut mukana valmentamassa ja huoltamassa joukkueen perustamisesta lähtien. Tässä iässä kehitys saattaa olla erittäin nopeaa, ja edistystä tapahtuu lyhyessäkin ajassa merkittävästi. Joukkue on jo lyhyen olemassaolonsa aikana opettanut minulle, että paras lopputulos tulee positiivisella ilmapiirillä ja yhdessä tekemisen ilolla.

EBK on oma kasvattajaseurani, ja on ollut hienoa nähdä seuran kehittyminen ympäristöksi, jossa jokaiselle tarjotaan mahdollisuus kehittyä omalla tasollaan ja tahdillaan.”

 

Kuukauden vapaaehtoinen palkitaan lounaskupongilla Fudis Houseen, onnittelut vielä kerran Johanna!


This year, the club will reward a Volunteer of the Month—someone who has selflessly contributed to the club’s activities. Volunteers play a significant role in ensuring that everything in the club runs smoothly. Thank you to all our volunteers for the important work you do for the club and our players.

This month’s volunteer is Johanna Kivioja who has played in EBK in her junior years herself. She works actively with a few different teams as a coach, equipment manager and in any role she’s needed in. She even comes to practices to help when her own children can’t participate. Thank you Johanna!

 

We asked Johanna what she has participated in EBK and what’s the best about volunteering? Read her answers below:

“I have been helping with the 2015 and 2018 girls for a few years.

The 2015 girls team has so wonderfully many players that I have among other parents offered my support with coaching and equipment managing. The players are unbelievably motivated and involved with playing. It’s impressive to watch from the side how with hard work we can be successful against the boys our age and even reach to win Stadi Cup.

I have helped the 2018 girls with coaching and been an equipment manager since the team was created. At this age, development can be very fast and there can be a lot of improvement even in a short time. The team has in it’s short existence taught me that the best result comes with a positive atmosphere and the joy of working together.

EBK is my own youth club and it has been great to see it develop into an area where everyone is given an opportunity to improve on their own level and pace.”

 

Volunteer of the month will receive a lunch coupon to Fudis House. Congratulations again, Johanna!