Arberin Paluu
Julkaistu: 12.03.2019 00.00

Arberin Paluu

Esitellään hieman miesten edustusjoukkueeseen tulleita pelaajia.

Aloitetaan ensin ilouutisesta, eli Arber Istrefin paluusta takaisin kotiin.

Arber on varmasti pelaaja, joka mahtuisi melkein mihin tahansa jalkapallojoukkueeseen Suomessa, mutta tekee paluun jalkapallon pariin juuri EBK:ssa.

Tässä välissä Arber on pelannut myös ykkösdivaria, mutta keskittynyt viime aikoina futsaliin, jossa onkin saavuttanut paljon, ja on tällä hetkellä suomen ykköspelaajia lajissa. Arber on voittanut piste- ja maalipörssit liigassa ja noussut maajoukkueen kärkihahmoksi.

Keskikentällä puikkoa kapellimestarin elkein heilutteleva väkkärä on ollut harkkapeleissä suorastaan maaginen ja paukutellut maaleja mielinmäärin. Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja, jos arvelee miehen paukuttelevan maaleja myös tulevalla kaudella. Pelaamisen lisäksi Arber kuuluu myös joukkueen taustavoimiin toimien apuvalmentajana.

Luvassa on siis Keski-Espoon yleisölle maukkaita hetkiä tulevalla kaudella! Pofiilipelaajan paluu kotikentälle onkin tärkeä merkki siitä, että joukkue aloittaa taistelun aikomuksenaan kivuta ylemmäs.

Tervetuloa siis takaisin, Arber Istrefi!

Seuran uusimmat

Esbo Bollklubb ry

Y-tunnus: 0101249-2

c/o EBK-Honka -areena

Kylävainiontie 20, 02760 Espoo