13
LOK
13.00
EBK Fs, Miesten Futsal-Ykkönen

EBK FS - FC KIISTO  7 - 5

Opinmäen liikuntahalli

EBK/FS avausvoittoon!

EBK/FS kauden ensimmäiseen voittoon

Espoolaisryhmä saalisti sunnuntaina Opinmäen liikuntahallissa ensimmäisen täyden pistepotin lauantaisen viime hetken tappion jälkeen. Vaasalaisporukka FC Kiisto joutui toteamaan espoolaiset paremmikseen lukemin 7-5 (4-1).

Jännitysnäytelmää oli seuraamassa 68 henkilöä, mutta tällä kertaa striimi jäi kuvaamatta henkilöstöpulan vuoksi tästä pahoittelut kaikille kannattajille tai muuten vain EBK/FS:n otteista kiinnostuneille.

Sunnuntain ottelussa nähtiin kaksi debytanttia EBK-paidassa, kun SoVo-laina Niko Rikkilä debytoi maalin suulla ja Leevi Kosonen pelasi kentän puolella ensimmäiset minuuttinsa Espoon kauneimman paidassa.


Ottelutapahtumat

Pelin alku oli jokseenkin tunnustelevaa puolin ja toisin, joten peliä ehti edetä jo 13. minuuttia, kunnes FC Kiisto siirtyi johtoon Toni Pylkkäsen maalilla. Seuraavalla minuutilla alkoikin EBK:n kuuma 5 minuuttinen, jonka aikana EBK/FS siirtyi jo 4-1 johtoasemaan. Maalareina Antti Korhonen X2, Dia Shemari ja Pyry Korhonen.

EBK/FS aloitti myös toisen jakson väkevästi, kun 25. minuutin kohdalla espoolaiset olivat siirtyneet jo 6-1 johtoon Pyry Korhosen sekä Leo Rautiaisen maaleilla. Jos EBK:lla oli ensimmäisellä puoliajalla etsikkoaikansa, niin vaasalaiset aloittivat omansa 30. minuutin paikalla. Kuudessa minuutissa vaasalaiset kirivät tilanteeksi jo 6-4 ja 39. minuutilla Sunabacka kavensi lukemiksi jo 6-5. Tämän jälkeen Pyry Korhonen pääsi täydentämään hattutemppunsa nostamalla pallon vastustajan ylivoimapyörityksen epäonnistuessa tyhjään maaliin. Näin loppulukemiksi jäi 7-5.


EBK/FS TILASTOT

Pyry Korhonen 3+0

Antti Korhonen 2+1

Leo Rautiainen 1+1

Dia Shemari 1+0

Guri Qerimi 0+1

Niko Rikkilä 0+1




Perinteisen sinisen pelit jatkuvat ensi lauantaina Porissa, kun kello 14 alkavassa ottelussa espoolaisia isännöi Pihlavan Työväen Urheilijat.

Tilastot

7 - 5

FC KIISTO
(4-1)
14'MaaliKorhonen Antti
16'MaaliKorhonen Pyry
17'MaaliKorhonen Antti
21'MaaliKorhonen Pyry
25'MaaliRautiainen Leo
39'MaaliKorhonen Pyry

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Esbo Bollklubb ry

Y-tunnus: 0101249-2

c/o EBK-Honka -areena

Kylävainiontie 20, 02760 Espoo