Otteluennakko: EBK/FS - TPK su 21.10.
Julkaistu: 19.10.2018 00.00

Otteluennakko: EBK/FS - TPK su 21.10.

Pohjoisen rankka reissu on takana ja tuliaisiksi saatiin kolme maukasta pistettä sekä puuttuneet takapuolet. Tulos on aina vaikealta matkalta hieno etenkin, kun ottaa huomioon näiden olleen seuran historian ensimmäiset ottelut Ykkösessä.

Sunnuntaina 21.10. EBK/FS:n ensimmäiseen Ykkösen kotiotteluun Leppävaaran urheilutalolle saapuu vieraaksi TPK Turusta. TPK on Sinisten tavoin kolmessa pisteessä voitettuaan kahdesta ensimmäisestä ottelustaan toisen. Turkulaiset tunnetaan etenkin vahvasta pivot-pelaajastaan #8 ja akateemisesta sekä kokeneesta valmennuksesta, jolta löytyy hihastaan sekä pata- että ruutu ässät. Muutenkin joukkue on rutinoitunut Ykkösen kärkipään porukka, jolla on taitavia ja osaavia yksilöitä, joten EBK ei varmasti pääse ottelussa helpolla.

Valmistavat treenit vedettiin perjantai-iltana hyvällä meiningillä. Taktisten asioiden läpikäymisen lisäksi ehdittiin myös vetää perinteiset turnauspelit, joista etenkin etelänmiehemme niin kovasti pitävät. EBK pääsee lähtemään sunnuntain otteluun lähes parhaalla mahdollisella kokoonpanolla, ainoastaan teleoperaattorien keisari I. Ilonen loistaa poissaolollaan. Viime viikkoisen debytantin Dhiaa Al-Shemarin lisäksi kotiyleisölle esitellään myös toinen tulokas, Markus Appelqvist.

Sinisten listoille on otettu reilusti miehiä, joten Suvelan Alepalla kuullut huhut älyprässistä saattavat pitää paikkansa. Kuuleman mukaan "Turkulaiset prässätään takaisin toiselle puolelle sitä jokeaan", mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Hyvin pohjoisessa pelannut kapteeni Korhosen kenttä tuottaa varmasti haasteita turkulaisille, mutta myös toisen kentän odotetaan olevan raatelutuulella, sen verran eläimelliseltä meno on näyttänyt.

Laitetaan Sinistä päälle katsomoihin! Kamppailu alkaa kello 14:50 Leppävaaran urheilutalolla. Otteluun on vapaa pääsy. Kannattaa kuitenkin jättää muutama lantti taskunpohjalle, sillä paikalla on kahvia ja makiata myynnissä. Hmm... taitaapi olla Presidenttiä tämä.

Seuran uusimmat

Esbo Bollklubb ry

Y-tunnus: 0101249-2

c/o EBK-Honka -areena

Kylävainiontie 20, 02760 Espoo