Murskavoitto, taas.
Julkaistu: 20.06.2019 00.00

Murskavoitto, taas.

Edustus vei eilen viikon pelissään vastustaja Pöxyt/Tn;ää hellesäässä rumasti lukemin 0-12.

Jo ensi minuutilla pääsi Fatos laukomaan hienosti, mutta maalivahti

torjui pallon kulmaksi. Siinä oikeastaan pienoiskoossa pelin kuva, kun

EBK vyörytti palloa kohti vastustajan maalia. Liika innokkuus kuitenkin

meinasi kostautua, sillä vastustaja sai pari vastapalloa, ja teki ensin

paitsiomaalinkin. Tästä joukkue kenties

hieman heräsi, ja Fatos iski ensin Jollen syötöstä avausmaalin ja heti

perään Oskarin epäitsekkäästä poikkisyötöstä tyhjiin päivän toisen

maalin.

Gugi haisteli vastustajan maalivahdin huonon avauksen,

ja leikitteli pallon maaliin, perään Osakri rikottiin boksissa ja Aber

upotti pilkun sisään. Gugi runnoi vielä ensijakson loppu lukemat 0-5,

kun syöksyi puskemaan Arberin pystypallon maalivahdin edestä sisään.

Toisella jaksolla painoi vastustajan jalka ja maaleja iskettiin runsaasti;

Ensin Arber EH;n syötöstä, sitten Krenar hienolla viimeistelyllä ennen

kuin Gugi iski Arberin reboundin tolpalta sisään ja viimeisteli

hattutemppunsa.

Tämän jälkeen oli Osakarin vuoro, ja sen perään

iski Huuno, joka on ollut viime peleissä tulessa ja mättänyt maaleja

reservin peleissä. Lopussa knallin päähänsä laoittoi Fatos ja vielä

lopuksi Arber.

Eikai voi ihan tyytymätön olla jos jalkapallo

peli päättyy 0-12. Maaleja tehtiin ja nolla pidettiin. Lopussa liika

innokkuus kuitenkin meinasi taas kostautua ja topparipari Jolle-Ele sai

kyllä tehdä parhaansa vastahyökkäyksiä kahdestaan torjuessaan..

Nostetaan esiin keskikentällä omimmassa roolissaan, rikkovana ja

riistävänä pelannut Joona Salmi, joka on kuntoutunut loukkaantumisistaan

ja on täydessä tikissa. Keskikentällä varsinainen rakkikoira, jonka

vastustaja tuntee nahoissaan. Aina menossa palloa kohti sata lasissa,

eikä luovuta koskaan. Huikea peli mieheltä eilen, eikä varmasti ilman

mustelmia selvinnyt. Joonan pelityyli kyllä herättää joukkuetta ja

pakottaa muutkin taistelemaan.

Joona pystyy lisäksi pelaamaan paikalla kuin paikalla, joten on siinäkin mielessä valmentajalle ihannepelaaja.

Edellisenä päivänä Reservi päätti kevätkautensa voittoon lukemin 1-2 Veikkolassa.

Alun suvereeni hallinta ja Huunon ja Shigin hienot maalit toivat

kenties hyvänolon tunnetta, mutta voitto kuitenkin taisteltiin. Pääosin

A-ikäisten Reservi otti keväällä 9 voittoa ja 2 tasapeliä, ja hienosti

piikkipaikalla kesätauolla. Hyvin siis tavoitteessa, joka on nouse

vitoseen.

19.6 Pöxyt/tn - EBK Edustus 0-12

0-1 Fatos (Jolle)
0-2 Fatos (Oskari)
0-3 Gugi
0-4 Arber rp. (Osakri)
0-5 Gugi (Arber)

0-6 Arber (EH)
0-7 Krenu (Arber)
0-8 Gugi (Arber)
0-9 Oskari
0-10 Huuno (Arber)
0-11 Fatos (Huuno)
0-12 Arber (Tuke)

Mv. Jatkola.

18.6 FC Wild - EBK Reservi 1-2

0-1 Huuno
0-2 Shigi

1-2 FC Wild.

MV. Jatkola

Seuran uusimmat

Esbo Bollklubb ry

Y-tunnus: 0101249-2

c/o EBK-Honka -areena

Kylävainiontie 20, 02760 Espoo