Edustus varmisti nousunsa
Julkaistu: 05.09.2019 00.00

Edustus varmisti nousunsa

Eilen siis vietettiin Keski-Espoossa hienoa jalkapallo iltaa, kun molemmat joukkueet kohtasivat samanaikaisesti kaksi vastustajaa.

Vaikka paljon poissaoloja olikin, saatiin jalkeille molempiin otteluihin hyvät joukkueet, ja voitollaan edustus siis varmisti nousunsa jo tässä vaiheessa kautta.

Odotetuin asia pelissä oli Aku Hietasen paluu pelikuntoon, ja ensimmäistä kertaa pikkuveljensä Oskarin kanssa esiintyminen kotiyleisön edessä.

Ensimmäisen viiden minuutin aikana Aku järjestelikin kolme maalipaikkaa, joista yhden käytti hyväkseen Krenar Bajqinovci. Krenu myös iski illan toisen osuman heti perään Fatosin syötöstä.

Seuraavaksi puhtaan hattutempun paiskoi täysin pitelemätön Arber, joka koko ottelun ajan piti tempoa yllä ja suorastaan kiusasi vastustajaa. Kahteen maaleista antoi syötön Fatos, joka tavoistaan poiketen teki tänään vain yhden maalin, syöttäen kuitenkin neljä. Pimeässä illassa kanuuna viuhui kuitenkintutusti; muutama maali paiskattiin verkon perälle reboundeista ja maalivahdin sormiakin paikkailtiin välillä.

6-0 maalin taituroivat Hietasen veljekset, kun Oskari murtautui hienon seinän päätteeksi irti ja ohjasi läheltä pallon maalin. Seuraavaksi iski vuorostaa Aku, ja puoliajan viimeisen puolestaan Megi, joka kulman jälkitilanteessa huomasi vastustajan maalivahdin huonon sijoittautumisen, ja iski vapaaseen takakulmaan vasemman jalan kierteisen pommin. Maalia hehkuteltiin myös Byyrin Instasivuilla!

Toisella puoliajalla karkelot avasti toppari Jolle, joka puski Megin kulman varmasti sisään. Perään Jolle avasi pitkällä pallolla Akun läpi, ja viimeistely oli maailmanluokan taidonnäyte, kun pitkä pallo otettiin pehmeästi jouksuun ja pommitettiin varmasti maaliin. Välissä Iski illan ainokaisensa Fatos ja perään pikkuveli Oskari pelasi maalipaikan vanhemmalle veljelle.

Arber painoi maaliin hirvittävän volleyn 25 metristä seuraavaksi ja sitten olikin taas Akun vuoro. Illan viimeisen iski Fere ja loppulukemiksi jäi siis 15-0.

Hieno peli kaikilta ja tekeminen ja tempo säilyi loppuun asti. Käsittämättömän hyvän ottelun pelasi taas topparina Jolle, jonka elegantti ja tyylikäs puolustuspeli on hienoa katsottavaa. Vierellään Jollella pelasi tänään B-junioreista joukkueeseen nopeasti noussut nuori Oskari "Ose" Elo, joka pelasi niin ikään virheettömästi ja hyvin. Osesta on kyllä lupa odottaa vaikka mitä, niin hyvällä ja reippaalla asenteella on mies mukaan tullut. Kokoa ja taitoa sekä oikeaaikaisuutta ja puhetta ja pelin ohjaamista. Tästä tulee hyvä.

Kaikki pitäisi kehua; laitapakit EH ja Huuno ovat pelanneet käsittämättömän hyvän kauden, ja tuovat väsymätöntä tekemistä ja liikettä kentälle. Keskustassa suvereenisti häärineet Megi Miftari ja Osku dominoivat keskikenttää ja kymppipaikalla Arber johti tutusti joukkuetta tekemisellään. Kärjessä Fatos on alati vaarallinen, ja vasen jalka puhuu heti kun paikka löytyy. Tänään laitapelaaminen oli todella tulista, siitä kiitos Krenarille ja tietenkin debyytin tehneelle Akulle, joka iski ensimmäisessä pelissään tehot 4+4. Niin kovan luokan pelimies on kyseessä että käy vastustajia sääliksi. Kolibrin lailla liikkuvalle miehelle näyttää kaikki käyvän helposti, ja pallo pysyy aina jalassa.

Voipi tulla vielä kovia tehoja loppukaudella... Hienoa saada mies taas mukaan!

Pelin jälkeen koko joukkue marssi toiselle kentälle katsomaan Reservin pelin lopun, ja ehtikin nähdä Laihon hienon peskumaalin ja loppulukemat 3-1. Reservillä on 8 pisteen kaula kakkoseen kun 4 peliä on pelaamatta. Vaikea kuvitella että tappioton joukkue tästä vielä kompastuisi.

Pelin jälkeen kopissa ruiskuteltiin shamppanjat ja juhlittiin koko joukkueen voimin.

Sitten taas keskitytään arkeen ja hoidetaan bisnekset loppuun kunnialla.

Sitten aloitetaan valmistautuminen seuraavaan kauteen, eikä tarkoitus ole tähän tyytyä, vaan mennä kovaa eteenpäin. Tulevista suunnitelmista sitten myöhemmin lisää.

EBK Edustus - KoiPS/2 15-0

1-0 Krenu (Aku)
2-0 Krenu (Fatos)
3-0 Arber (Fatos)
4-0 Arber (Fatos)
5-0 Arber (Jolle)
6-0 Osku (Aku)
7-0 Aku (Arber)
8-0 Megi (Aku)

9-0 Jolle (Megi)
10-0 Aku (Jolle)
11-0 Fatos (Aku)
12-0 Aku (Oskari)
13-0 Arber
14-0 Aku (Fatos)
15-0 Fere (Krenu)

Mv. Jatkola

EBK Reservi - BK-46/Hobby 3-1

0-1 BK
1-1 Hessu (Laiho)
2-1 Kalle (Pade)
3-1 Laiho (Said)

Mv. Emppu

Seuran uusimmat

Esbo Bollklubb ry

Y-tunnus: 0101249-2

c/o EBK-Honka -areena

Kylävainiontie 20, 02760 Espoo