Tappioton treenipelien putki sai jatkoa
Julkaistu: 04.04.2019 00.00

Tappioton treenipelien putki sai jatkoa

JäPS-EBK 2-3
Harjoitusottelu alkoi JäPSin hallinnassa, heidän luodessa maalipaikkoja. Ensimmäisen viiden minuutin sisällä vetoja EBKn maalia kohti oli tullut jo viisi kappaletta. EBK sai kuitenkin nollattua yritykset ja esimmäinen maali nähtiin toisessa päässä 13 minuutin kohdalla. Ella Seppälä sai maalille nappisyötyön ja hän kiitti tuikkaamalla pallon vastaan tulleen maalivahdin ohi. Ottelu jatkui pienoisella JäPSin hallinnalla ja heidän työ tuotti tulosta toisen puoliajan alussa, kun he viimeistelivät ilmassa jo hetken roikkuneen maalin. EBK sai ottelua paremmin haltuunsa ja 1-1 tilanne kesti vain 10 minuuttia, kun Mathilda Carpelan syötti pallon puolustuksen taakse. Maalivahti kerkesi palloon ensimmäisenä, mutta ei saanut sitä haltuun. Ella nappasi pallon, kiersi maalivahdin ja vei EBKn 1-2 johtoon. 80 minuutin kohdalla JäPS pääsi taas tasoittamaan pelin, mutta pari minuuttia sen jälkeen EBK siirtyi taas johtoon Enni Kiviojan maalilla. EBK vei siis ottelun 2-3, eikä siis kärsinyt tappioita talven treenipeleissä. Hyvä ottelu sarjanousija JäPSiltä ja oppitunti EBKlle, joka kokeili kahta, toisistaan poikkeavaa ryhmittymää.

Seuran uusimmat

Esbo Bollklubb ry

Y-tunnus: 0101249-2

c/o EBK-Honka -areena

Kylävainiontie 20, 02760 Espoo