Julkaistu: 18.03.2019 00.00

TB2:lle niukka 3-4 tappio KTP:lle harkkapelissä

Sunnuntaina 17.3. TB2:n harkkapelissä vastaan asettui KTP Kotkasta. Viime syksynä KTP sijoittui B-tyttöjen 1. divisioonassa lohkonsa komanneksi, joten odotettavissa oli kova vastus. Joukkueen ikärakenteen takia KTP ei pelaa enää tällä kaudella B-tytöissä, mutta tähän peliin heillä oli mukana muutama B-tyttö Kouvolan KJP:stä. TB1:stä Lotta ja Rebecca olivat vahvistamassa EBK:n kokoonpanoa, joten vaihtopelaajia oli tällä kertaa kolme.

Alussa KTP otti pelin hallinnan. Tarkat ja kovat syötöt napsahtelivat pelaajalta toiselle. EBK kuitenkin puolusti hyvin ja KTP ei päässyt kunnon tekopaikoille. 20 min. kohdalla pallo kuitenkin livahti EBK:n pelaajan kautta omaan maaliin. KTP pääsi rokottamaan toistamiseen kulmatilenteesta, kun EBK ei saanut purettua palloa väljemmille vesille. EBK ei tästä kuitenkaan lannistunut vaan jatkoi omaa peliään. KTP:n maalivahti pelasi huomattavan ylhäällä. Clode pääsi vasemmalta laidalta läpiajoon ja hieno veto upposi maaliin kun maalivahti oli vasta palaamassa paikalleen. Puoliajalle mentiin tilanteessa 1-2.

Puoliajalla EBK:n valmennus muutti peliryhmitystä 4-5-1.stä 4-4-2:een. Samalla pelipaikkoja vaihdeltiin muutenkin. EBK:n peli saikin muutoksista uutta pontta. Tilanteita pystyttiin rakentelemaan ja hyökkäyksen päätteksi Clode murtautuikin maalintekoon. Tasoituksen kunniaksi Clode esitti päivän komeimman tuuletuksen.

KTP kuitenkin vastasi nopeasti. Ensin hyökkääjän käsivirheeltä haiskahtaneesta tilanteesta 2-3 johto. Pian tämän jälkeen hieno puskumaali 2-4. Taaskaan EBK ei tappioasemasta lannistunut vaan painoi päälle. Patsy pääsi yrittämään maalia kaukovedolla edelleen korkealla pelanneen KTP-vahdin ohi, mutta tällä kertaa vasemmalta ohi. Jo aikaisemmin Patsyllä oli hyvä paikka, mutta kova veto meni 70 cm ohi vasemmalta. EBK:n kavennusyritykset tuottivat kuitenkin tulosta kun Martta pääsi karkuun vasemmalta laidalta. Vasemman jalan veto upposi KTP:n verkkoon ja tilanne oli 3-4. Tämä jäi myös ottelun lopputulokseksi.

TB2:n seuraava harkkapeli on 24.3. Laaksolahdessa, jolloin vieraaksemme saapuu EPS Akatemia eli heidän B-tyttöjen 1-divisioonaa pelaava 04-ikäluokan joukkue.

Seuran uusimmat

Esbo Bollklubb ry

Y-tunnus: 0101249-2

c/o EBK-Honka -areena

Kylävainiontie 20, 02760 Espoo