Otteluraportti: KJP/YJ - EBK TB1 19.1.2019
Julkaistu: 21.01.2019 00.00

Otteluraportti: KJP/YJ - EBK TB1 19.1.2019

19.1.2019 Eerikkilän jp-halli: KJP/YJ - EBK 0-7

T18 SM-karsintasarja pyörähti A-lohkon osalta käyntiin kaikilla joukkueilla 19.1. EBK:n ensimmäiseksi vieraspelivastustajaksi oli arvottu KJP/YJ Kouvolasta, joka kohdattiin poikkeuksellisesti Eerikkilän jalkapallohallissa.

Ottelu alkoi jännittyneissä tunnelmissa ja tunnustellen, mutta heti EBK:n hallinnassa. Maalipaikkoja aukeni jo pelin alussa, mutta seurauksena kuultiin lähinnä tolppien kolinaa. Viidentoista minuutin kohdalla Ella Koivu (#29) vapautti tunnelmaa riistettyään pallon puolustajalta, ja tarkalla sijoituksella pelitaulu osoitti vapauttavaa lukemaa 0-1. Muita tilastomerkintöjä ei ensimmäisellä puoliskolla enää nähtykään, kuin Emma Korkalaisen (#6) saama varoitus: Vastustaja oli karkaamassa vapaaksi, ja Emma teki suuren yleisön mielestä taktisesti juuri oikein. Maalipaikkoja ensimmäisellä puoliskolla kyettiin luomaan toista kymmentä.

Toinen puoliaika jatkui ensimmäisen merkeissä. Vastustaja ei juuri palloa saanut, eikä kyennyt koko pelin aikana rakentamaan kunnollista hyökkäystä. Erotuomari pääsi arvuuttelemaan paidantaskunsa sisältöä sekä vastustajan pelaajan että EBK:n Ida Vuorisen (#43) kanssa, ja keltainen korttihan sieltä löytyi. Pelin tempo alkoi pudota, kunnes EBK lisäsi höyryä koneeseen. Vastustaja sortui varoituksen arvoiseen virheeseen 53 minuutin kohdalla ja EBK sai vapaapotkun hyvältä paikalta 20 metristä. Wilma Forsblom (#99) ei tuollaisesta paikasta erehdy, vaan siirsi lukemiksi 0-2. Peli jatkui täysin EBK:n hallinnassa ja ajassa 77 minuuttia Wilma täräyttikin tilanteeksi jo 0-3.

Kun peliä oli jäljellä runsas kymmenen minuuttia, vastustajan pelaaja sai ikäväkseen todeta, että kyllähän sieltä erotuomarin taskusta punaistakin löytyy, eli kahdella keltaisella kiitos ja morjens. Kohta alkoikin tapahtua: Kuuden minuutin aikana tilanteeksi repesi 0-6, kun kolme komeaa tykinlaukausta painui vastustajan verkkoon. Ammuksia tarjoilivat Sinna Suuriniemi (#12), Venla Orkamo (#8) ja Lotta Puskala (#7). Vastustajan kotimatkan pituutta lisäsi vielä viimeisellä minuutilla vihelletty vapaapotku EBK:lle. Pallon taakse 20 metriin asettui jälleen Wilma, joka viimeisteli hattutemppunsa niin kovalla maanuoliaisella, että se upposi maaliin maalivahdin käsien ja jalkojen välistä.

Loppuvihellys aloitti EBK:n riemun. Täydet pisteet ensimmäisestä SM-karsintapelistä oli tosiasia ja vähintään ensimmäisen viikon ajan EBK:n nimi koristaa sarjataulukon piikkipaikkaa. EBK:n peliesitys oli ensimmäisessä pelissä hyvin vakuuttavaa, vaikka vielä tehoja näytti jäävän varastoonkin. Niin paljon välähdyksiä nopeista, taitavista ja älykkäistä ratkaisuista kentällä nähtiin, että mahdollisuudet karsintasarjassa ovat, joukkueen pelatessa omalla tasollaan, vaikka mihin asti.

Sarja jatkuu ensi sunnuntaina 27.1. kotiottelulla Laaksolahdessa, jossa vastaan asettuu PK-35 klo 15.15 alkaen. Tervetuloa seuraamaan SM-sarjatason jalkapalloa ja kannustamaan kotijoukkue voittoon!


https://www.palloliitto.fi/ottelu/1181063

Seuran uusimmat

Esbo Bollklubb ry

Y-tunnus: 0101249-2

c/o EBK-Honka -areena

Kylävainiontie 20, 02760 Espoo