Pisteitä metsästämässä
Julkaistu: 29.01.2020 00.00

Pisteitä metsästämässä

MAD MAX-EBK 4-4
Toisen kierroksen ensimmäinen ottelu pelattiin Valkeakoskella sunnuntaina 12.1. Tauon ja pelin väliin mahtui vain yhdet treenit ja se näkyi. EBK ei saanut peliään pyörimään, eikä tiiviiksi todettu puolustuskaan meinannut pitää. MAD MAX johti ottelua jo 3-0, kun ottelua oli jäljellä 11 minuuttia. Sitten EBK sai tehtyä vuosikymmenen ensimmäisen maalin ja kavennettua tilanteen 3-1 tilanteeseen. Hetki siitä ja kotijoukkue yritti taas lannistaa espoolaisia menemällä 4-1 johtoon. EBK kuitenkin kaivoi loppuun kaikki taistelutahdon rippeet, liekö kotijoukkueen kovaääniset kannattajat osasyynä. Kyllähän se katsomokin saatiin hiljenemään kun ottelu loppui lopulta tasan 4-4. Hieno loppukiri vaikeassa pelissä!

EBKn maalit
Sonja 29:52; Sonja pelasi Annan kanssa seinän, edeten samalla puolustuksen selustaan. Sonja pakotti maalivahdin sivuttaisliikeeseen ja ujutti pallon pujuista maaliin.
Miia 35:30; EBKn kulmakuvio puri ja Miia toimitti pallon kulmatilanteesta maalivahdin selän taakse.
Enni 37:57; Puolikkaan näköinen hyökkäys päättyi Miian kautta Ennille, joka veti polven korkuisen vedon vasempaan reunaan. Maalivahti sai hiukan kättä väliin, mutta Ennin veto oli totuttuun tapaan liian kova torjuttavaksi.
Miia 38:48; Tasoitus ja samalla ottelun viimeinen maali syntyi kauniin syöttörallin jälkeen, kun pallo pelattiin koko joukkueen voimin syvältä puolustuksesta Miialle. Miia sijoitti pallon vastaan tulleen maalivahdin ohi, aivan tolpan juureen.


EBK-RaiFu 1-5
Kauden aikana on nähty haasteita, kun futsalin salojen hanskaaminen vaatii vielä toistoa ja lisää treeniä. Tämä ottelu jäi historiaan toistaiseksi tuskaisimpana otteluna. Ei uskoisi, että ensimmäinen puoliaika päättyi 0-0, kun toinen puoliaika mentiin RaiFun pyörittäessä. Kenttä oli RaiFun avoin leikkikenttä ja maalipaikkoja syntyi liukuhihnalta. Melkeinpä voisi sanoa, että joukkue ei ollut tänään yhtenäinen joukkue ja alisuoritusta nähtiin laajalla rintamalla. Maalissa tällä kertaa pelannut Iida teki urakalla töitä ja sai pidettyä luvut vielä suht maltillisina.

EBKn ainokaisesta vastasi Laura, joka teki 1-1 tasoituksen toisen puoliajan alkuun. Laura pääsi vetopaikalle ja löysi pallon mentävän aukon etunurkasta.


Ilves FS/2-EBK 1-1
Peli oli tasaista vääntöä ja kumpi tahansa olisi voinut ratkaista pelin itselleen. Näin oli myös ensimmäisellä kierroksella, jolloin peli päättyi 3-3. Tuomarit vihelsivät tiuhaan tahtiin rikkeitä. Välillä tilanteissa missä ei rikettä ollut tai toisaalta heiltä jäi viheltämättä räikeitä rikkeitä. Onneksi linja oli sama molemmille. EBKn maalista vastasi Anna, joka kävi röyhkeästi hakemassa pallon Ilveksen pohjalta. Kaivettuaan pallon, Anna iski sen hienon yksilösuorituksen jälkeen verkkoon. Ilves haki pitkään tasoitusmaalia ja lopulta saikin sen keskittämällä maalille, merkkausvirheen takia sinne unohtuneelle pelaajalle. Vaikka kolme pistettä jäi tälläkin kertaa saamatta, oli yleinen tunnelma pelin jälkeen hyvä. Peli oli selkeästi parempaa, nähtiin paljon onnistumisia ja pystyttiin toteuttamaan harjoiteltuja asioita.


Seuraavaksi pelataan taas kotona. MU ajelee Mäntsälästä vieraaksemme Opinmäkeen sunnuntaina 2.2. Ottelu alkaa klo 13:00 ja tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy. Nyt pitäisi napata pienen tauon jälkeen täydet, kolme pistettä.

Seuran uusimmat

Esbo Bollklubb ry

Y-tunnus: 0101249-2

c/o EBK-Honka -areena

Kylävainiontie 20, 02760 Espoo