E11 Pojat (P08)
Julkaistu: 29.10.2018 00.00

E11 Pojat (P08)

Kaikentasoiset pelaajat ovat tervetulleita mukaan joukkoomme, akatemiatasoisesta aina harrastetasolle.

P08-joukkueessamme pelaa noin 30 vuonna 2008 syntynyttä poikaa. Keski-Espoon urheilupuisto ja EBK-Honka -areena tarjoavat erinomaiset olosuhteet treeneihin, joita pidetään kolme kertaa viikossa, innostuneimmille useamminkin. Esimerkiksi maaliskuussa 2021 on ollut mahdollisuus harjoitella 22 kertaa. Osallistumme piirisarjaan, talvisarjaan ja useisiin turnauksiin. Talvikaudella pelaamme myös futsalia, mikä tuo hyvää vaihtelua ja täydennystä harjoitteluun.

Joukkueen valmennuksesta vastaa Janne Laine. Hän on pelaajaurallaan pelannut liigaa useammassa joukkueessa (TPS, FinnPa) ja toiminut Suomen futsal maajoukkueen kapteeninakin. Siviilissä Janne on luokanopettaja ja valmentajana kouluttautunut UEFA B -lisenssin verran. Apuvalmentajina toimivat kokemusta omaavat ja myös valmennuskoulutusta saaneet vanhemmat.

Harjoittelun keskiössä on pelaajan taitojen kehittäminen sekä yksilö- että joukkuepelitasolla. Treenaamme erittäin monipuolisesti. Tärkeää toiminnassa on jalkapalloilun ilo sekä yhteispeli niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

Pistä ebk.p08 seurantaan Instagramissa, niin pääset kurkkaamaan kulissien taakse. Ja ole yhteyksissä, jos kokeilu kiinnostaa!

Historiaa: P07-08 -joukkue perustettiin syksyllä 2013 vuonna 2007 ja 2008 syntyneistä pojista. Vuoden 2015 alusta joukkueet eriytyivät P07- ja P08-joukkueiksi. Keväällä 2015 äänestimme P08-joukkueen nimeksi Real, josta luovuimme syksyllä 2017. Nykyisin meidät näkee pelikentillä nimillä EBK sininen, EBK valkoinen ja EBK oranssi.

Joukkueen yhteystiedot

Esbo Bollklubb ry

Y-tunnus: 0101249-2

c/o EBK-Honka -areena

Kylävainiontie 20, 02760 Espoo