7
ELO
14.00
Naiset, Naisten Ykkönen

TuWe - EBK   1 - 5

Raunistula TN

Täydet pisteet Turusta

TuWe - EBK 1-5

EBK lähti Turkuun kääntämään jo hetken aikaa alavireisesti jatkunutta kautta mielessään vain yksi tavoite, voitto.

Turku tarjoili sateisen sään, ja EBK maukkaan voiton. Peli käynnistyi odotetusti vierasjoukkueen määrätessä tahdin. EBK sai vapaasti pitää palloa, kun vastustaja aloitti prässinsä vasta omalta puolelta. Valkoisissa pelannut EBK kierrätti hyvin palloa ja testaili vastustajan puolustusmuotoa vastustajan keskittyessä yrittämään iskeä vastahyökkäyksistä.

EBK heilutteli maaliverkkoa ensimmäisen kerran 14. minuutilla, kun Eltsu syötettiin linjasta läpi omalla puolella saadun riiston jälkeen. Ottelun toinen maali syntyi niin ikään Eltsun tekemänä vain kaksi minuuttia myöhemmin. Miia harhautti nätisti muutaman puolustajan ja pisti kovan maannuoliaisen vasurilla kohti maalia. Vastustajan puolustus ei aivan saanut jalkaa väliin, mutta EBKn iloksi Eltsu sai.

Peli eteni hyvin vierasjoukkueen komennuksessa, ja EBK pääsikin useaan otteeseen testaamaan vastustajan puolustusta. Puoliajalle mentiin kuitenkin 0-2 lukemissa. Ensimmäinen puoliaika oli meiltä siis erinomaista peliä.

Toisella puoliajalla sade hieman yltyi, mutta se ei EBKn menoa haitannut. Eltsu viimeisteli hattutemppunsa 53. minuutin kohdalla iskemällä pallon maalin perukoille Sinnan hyvästä keskityksestä. TuWe nosti prässitasoa selkeästi toisella puoliajalla, mikä sai vierasjoukkueen hetkellisesti sekaisin. Vastustaja iski ainokaisensa vastahyökkäyksestä, kun ottelua oli takana 65 minuuttia. EBK kuitenkin ryhdistäytyi jälleen ja otti pelin nopeasti takaisin haltuun. EBKn neljännen maalin sijoitti tyylikkäästi alakulmaan Sinna, joka oli noussut nätin seinäsyöttökuvion päätteeksi boksiin laitapakin tontilta. Meidän viimeisen maalin viimeisteli Sasha lisäajalla. Pallo keskitettiin maalille matalana, ja Sasha liukui siihen ennen maalivahtia ja sai törkkäistyä loppulukemiksi 1-5.

Turhan pitkään jatkuneen voitottoman putken jälkeen voitto tuntui hyvältä. Ensi viikolla jatketaan, kun HauPa saapuu Keski-Espooseen launataina 14.8. Ottelu potkaistaan käyntiin kello 13:00.


kuvat Jani Nieminen

Tilastot
TuWe

1 - 5

(0-2)
65'MaaliTimlin Veronica
78'MaaliSuuriniemi Sinna
93'MaaliLampinen Alexandra

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Esbo Bollklubb ry

Y-tunnus: 0101249-2

c/o EBK-Honka -areena

Kylävainiontie 20, 02760 Espoo