Naisten Futsal-Liiga: Kotiavauksesta tappio 😭

EBK sai toissaviikolla vieraita Jyväskylästä, kun Naisten Futsal-Liigaan paluun tehnyt nousijajoukkue Liikunnan Riemu saapui haastamaan valkopaitaiset Opinmäkeen.

Liikunnan Riemu, tai tuttavallisemmin ”Mambat” (aiemmin tunnettu myös Mustina Mamboina), on joukkue, joka tunnetaan yhteisöllisyydestään. Joukkueen runko on vaihdellut, sillä moni pelaaja asuu Jyväskylässä ja vastaavasti pelaa futsalia Keski-Suomessa vain opiskeluvuosien ajan. Tämä tarkoittaa myös sitä, että fanikuntaa ja entisiä pelaajia on ympäri Suomen, eli Opinmäkeen odotettiin myös paljon vieraiden kannattajia. Edellisen kerran Mambat ovat vaikuttaneet Futsal-Liigassa kaudella 2018-2019 ja nyt, kuusi vuotta myöhemmin ovat tehneet paluun tuoreina suorina sarjanousijoina. Joukkueiden edellinen kohtaaminen nähtiin vuonna 2021, ja EBK on voittanut kaikki aiemmat kohtaamiset. Vertailukelpoisia nämä tulokset eivät ole, sillä kummankin joukkueen kokoonpanot ovat tästä muuttuneet.

Riemun vaarallisimmiksi pelaajiksi tiedettiin odottaa viime kauden tehokaksikkoa Maija Markkasta (37+24), sekä Salla Pereä (18+17). Liigakokemusta nousijajoukkueeseen tuo tälle kaudelle HIFK FS:sta siirtynyt Elvira Pitkänen. Jalkapallon puolelta Riemuun siirtynyt Netta Peippo on vaikuttanut myös vahvasti viheriöllä Kansallisessa Liigassa ja Kansallisessa Ykkösessä.

EBK-Riemu 2-6 (2-4)

EBK:n kokoonpano: Peltola (MV), Sneck (MV), Carpelan Mat., Riipinen, Saarni, Särö, Jaatinen (C), Salonen, Fjäder, Säppi, Alajärvi, Isokivijärvi, Partonen, Tkatsjova

Vierasjoukkue Riemu yllätti aggressiivisella prässillä heti ottelun alusta ja pisti kotijoukkueen ahtaalle. Prässinpurkukuviot helpottivat pelinrakennusta, mutta helpoksi sitä ei tehty. Korkea prässi myös edesauttoi ensimmäisen maalin syntyä, kun pelinavauksen yhteydessä Riemun yhteiskarvaus tuotti tulosta ja Netta Peippo pääsi katkaisemaan poikittaissyötön 15 metrin päässä espoolaismaalista. Peippo ei jäänyt arvuuttelemaan, vaan potkaisi pallon yhdellä kosketuksella suoraan kohti oikeaa ylänurkkaa yli maalivahdin. Alle 3 peliminuutissa syntyneen maalin jälkeen EBK lisäsi vauhtiaan ja otteet saatiin terävöityä. Syöttöjen laatu oli valitettavasti vielä hieman hakusessa… Tämä todistettiin 4. peliminuutilla kun Riemun Elvira Pitkänen onnistuu katkomaan omalla kenttäpuolella vaisuksi jääneen syötön ja käynnistämään kohtalokkaan vastahyökkäyksen. Torjunnan ja epämääräisten pomppupallojen jälkeen pallo valuu Pitkäsen toimesta maalin edustalle, mistä Maija Markkanen potkaisee pelivälineen tyhjään verkkoon.

EBK onnistuu rakentamaan hyökkäyksiä, joista puuttuu viimeinen loppusilaus. Syötöt vastustajan kaaren alueella katkotaan tai laukaukset eivät ohjaudu toivottuun paikkaan, vaikka pidempi jakso saadaan pelattua vastustajan kenttäpuolelle ja laukauksiakin nähdään merkittävä määrä. Niin siinä taas kävi, ettei kovaa työtä palkittu, kun vastustaja onnistuu katkaisemaan maalivahdin heiton ja 3v4 hyökkäyksestä pelaamaan pallon vapaaksi jääneelle Peipolle laitaan. Peippo näkee maalin edustalla ihmiskasaa muistuttavan ruuhkan, jonne toimittaa pallon. Salla Pere saa jalkansa väliin ja ohjaa pallon ruuhkan keskeltä sisään. Alle kahdeksassa minuutissa vieraat ovat päässeet näin ollen jo 0-3 johtoon. Maalin jälkeen EBK menettää otteensa ja päästää vieraat pyörittämään palloa.

EBK sai ottelussa kaukolaukauksia aikaiseksi, mutta päivän ensimmäinen potentiaalinen tuuletuksen paikka nähtiin ajassa 08:51 Sani Isokivijärven saatua pallon suojaukseen vastustajan kenttäpuolella. Isokivijärvi kääntyy ja onnistuu vasemmalla jalalla toimittamaan pallon täysin yksin maalivahdin edessä maskissa seisovalle Nea Partoselle. Yhden kosketuksen ohjaus osuu tällä kertaa maalivahti Kaisa Routtiin, kimpoaa neljän pelaajan ruuhkaan ja sieltä vielä takaisin maalivahdin otteeseen. Isokivijärvi onnistui jo tätä ennen saamaan vaarallisia kaukolaukauksia aikaiseksi mukavan määrän, ja vaarallisen lujan laukauksen omaavan pelaajan tykkejä odotettiin pitkin iltaa.

Metrin päähän maalista päästiin myös nelisen minuuttia myöhemmin, kun koko kentällisen voimin maalivahtia myöten espoolaiset pääsivät rakentamaan peliä liikkeillä ja syötöillä vastustajan maalia kohti. Rakennusvaihe mahdollisti pelaajavartioinnin sekoittamisen ja tyhjän tilan maalin edustalle, johon Enni Saarni lähti määrätietoisesti liikkumaan pallottomana. EBK:n kapteeni Emilia Jaatinen näki pohjalta täydellisen liikkeen, ja pelasi poikittaisen syötön suoraan Saarnin jalkaan. Vaistomaisesti Saarni kääntyi pallon kanssa ja lähti hakemaan vasemman jalan laukausta, jonka espoolaisten harmiksi Routti sai torjuttua ja purettua sivurajaksi.

Saarnin maalinälkä kasvoi ja hetken päästä hän pääsikin toteuttamaan tavoitteensa Riemun saadessa hyökkäyspään sivurajapotkun. Pallo pelataan laidalta alas vetopaikalle, jonka Saarni ennakoi oikealla ajoituksella. Saarni onnistuu katkaisemaan pallon ja voittamaan juoksukilpailussa, minkä päätteeksi hän tuikkaisee pallon noin 20 metristä vastaan juoksevan Routin läpi maaliin kaventaen tuloksen 1-3:een.

Kotijoukkue alkoi taas saamaan rytmistä kiinni ja maalintekopaikkoja olikin heillä vieraita enemmän loppua kohti. Taistelutahto palkittiin toistamiseen, kun Mambojen hyökkäys saatiin yhteisprässillä horjutettua oman maalin edustalla. Anastasia Tkatsjova katkaisee pohjapelaajan poikittaissyötön pivotille, ja lähtee kuljettamaan palloa suoraviivaisesti ylöspäin. Puolenkentän tienoilla hän näkee puolustajasta irtautuneen Saarnin, ja pelaa maalintekovälineen juoksulinjalle. Saarni ottaa maalintekovälineen haltuun ja sijoittaa laukauksensa tarkasti takanurkkaan pikkublokin ohi noin 10 metrin etäisyydellä maalista. Näin synkkä ottelun alku on saatu kavennettua jo 2-3 tilanteeseen pelikellon näyttäessä 17 minuuttia risoineen.

Maalin jälkeen EBK onnistui luomaan vaarallisia tilanteita Riemun maalille – laukausten jälkeisiä irtopalloja, tiputuksia laukaisuetäisyyksille ja syöttöjä muodon sisään hyökkäysalueella. Kova vire kuitenkin päättyi ikävästi, kun EBK kokeili ylivoimapelaamista 20 sekuntia ennen puoliaikaa. Puolenkentän tuntumasta lähdettiin hakemaan laukausta, jonka Routti sai vaivattomasti kiinni, ja hän teki sen, mitä jokainen maalivahti havittelee – potkaisee pallon käsistä tyhjiin. Ensimmäinen puoliaika päättyi ikävästi 2-4 tuloksen.

Emilia Jaatisen ja Enni Saarnin yhteistyö tuotti vaarallisia tilanteita. Kuva: Kirsi Nummela.

Toisella puoliajalla nähtiin pirteitä otteita, eivätkä espoolaiset taululukemista huolimatta missään vaiheessa osoittaneet luovuttamisen merkkejä. Ottelun tempo alkoi hiljalleen hiipumaan ja viimeisten ratkaisevien syöttöjen laatu jäi odottamaan itseään, vaikkakin EBK muuten sai luotua hirmuisen paineen Riemun maalille.

Kotijoukkue onnistuu saamaan muutaman vapaapotkun sopivalta vetoetäisyydeltä, mutta Riemu torjuu pallot joko maalivahdin tai kenttäpelaajien toimesta. Muutaman kerran pallo saatiin myös lauottua omaa pelaajaa päin – niin maskipelaajaan, kuin maassa makaavaan joukkuekaveriin🙃.

12 minuuttia pelattiin edelleen samoissa lukemissa, kunnes 32. peliminuutti antoi kuulla itsestään – Markkanen saa läpisyötön pivot Perelle, joka jättää pallon ja tekee tilaa joukkuekaveri Tiinu Haloselle laitaan. Halonen tuo palloa eteenpäin ja pienestä kulmasta potkaisee pallon kohti takatolppaa juoksevaa Pereä. Epämääräinen potku lennättää pallon puolustajan jalkovälistä maalivahti Lili Sneckin jalan kautta muuttaen suuntaa ohjautuen suoraan takatolppaan, ja kimmoten sieltä maalin sisään. Jostain syystä EBK:n vastustajilla on tapana latoa otteluissa kaksi maalia lyhyen ajan sisään ja näin pääsi tälläkin kertaa käymään: Onnistunut seinäpeli Peipon ja Salla Lassilan välillä vapautti jälkimmäisen hetkelliseen 2v1 ylivoimaan, mistä Lassila pelaa onnistuneen syötön Kirsi Airikaiselle. Airikainen ottaa pallon haltuun, ja kymmenen metrin päässä maalista, sekä metrin päässä maalivahti Sneckistä, potkaisee upean laukauksen maalin ylärimaa hipoen sisään.

Kuusi minuuttia ottelun päättymiseen, ja EBK:n ei auta muu kuin ottaa käyttöön reikäpaitapelaaminen. Edellisen kerran reikäpaitapelaaminen toi toivottavaa tulosta toissakaudella, ja sen tehoja jäätiin tälläkin kertaa vielä odottamaan. Otteluun toi viihdearvoa Sneckin kauden ensimmäinen varoitus, jonka hän sai potkaistessaan jo pois pelistä olevan pallon kauemmas kentältä voittaakseen aikaa, jota tilanteessa oli runsaasti.

Poikkeuksellisen tästä ottelusta tekee rikkomusten määrä, joka oli vähäinen – kotijoukkueen rikkomussaldo oli pyöreä nolla, ja vastustajan rikkeitä koko ottelun ajan kertyi kolme (1+2).
Laukausten määrä maalia kohti oli tasainen: Riemulla 16 ja EBK:lla 18 (Tilastojen arvo saattaa heittää 1-3 laukauksella). Liikunnan Riemun maalia kohti lentävät laukaukset painottuivat ensimmäiseen puoliaikaan, kun taas hitaasti lämmennyt EBK lateli tykkejä enemmän loppua kohti.  

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin EBK:n tehokkain pelaaja Enni Saarni (2+0) ja Riemun maalivahti Kaisa Routti, joka paukutti ottelussa ensimmäisen liigamaalinsa (ja tilastojen mukaan myös aikuisuransa ensimmäisen virallisen maalin). Riemun pelaajista myös Netta Peippo, Maija Markkanen ja Tiinu Halonen viimeistelivät ensimmäiset futsal-liigamaalinsa.

Ottelun lokkipalkinto siirtyi Essi Salonen, joka haastoi rohkeasti ja esitti kivenkovaa puolustustaistelua.

Eniten lattiaa vartalollaan mopannut espoolaispelaaja oli tällä kertaa Nea Partonen.

Otteluraporttia viime viikon ottelusta Mad Maxia vastaan tulossa pian.

EBK pelaa seuraavan ottelunsa pyhäinpäivänä lauantaina 1.11. klo 17:00 Opinmäessä, kun vastaan saapuu niin ikään jyväskyläläisseura Palokan Riento. Tervetuloa kannustamaan EBK voittoon!