Otteluraportti: EBK TB1 - PK-35 27.1.2019
Julkaistu: 28.01.2019 00.00

Otteluraportti: EBK TB1 - PK-35 27.1.2019

27.1.2019 Laaksolahden jp-halli: EBK TB1 - PK-35 1-4

T18 SM-karsintasarjan kierros 2 / 7 on pelattu. EBK:n ensimmäiseksi kotipelivastustajaksi Laaksolahden jalkapallohalliin saapui viime vuoden SM-sarjan viitonen PK-35 Helsingistä. Vastustaja ei jättänyt sijaa jossittelulle, vaan vei voiton lukemin 1-4. Kahden sarjakierroksen jälkeen EBK on kahdeksan joukkueen lohkossa sijalla 4.

Katsojia oli paikalla yli 70, kun peli alkoi odotetun vauhdikkaasti. Kumpikaan joukkue ei tuntunut saavan peliä haltuunsa alkuvaiheessa ja laukauksia sateli harvakseltaan kumpaankin päätyyn. Kuuden minuutin kohdalla EBK sai ensimmäisen kunnon maalipaikkansa, mutta vastustajan maalissa uurastanut Sonja Ferm venyi torjuntaan. Viiden minuutin kuluttua EBK:n maalipaikasta PK-35 rakensi vaarallisen hyökkäyksen, mutta EBK:n maalilla Emmi Karell (#1) pelasti upealla torjunnalla. Kun ensimmäistä puoliaikaa oli pelattu lähes puolet, EBK:lle koitti musta hetki. Keskikentällä kova veto osuikin omaan pelaajaan ja ponnahti siitä kohti omaa maalia kohtalokkain seurauksin. Vastustajan hyökkääjä oli hereillä ja kävi tyrkkäämässä tilanteeksi 0-1. PK-35 hallitsi melko tasaisen puoliajan ensimmäistä puoliskoa, kunnes EBK sai pelistä paremmin kiinni ja kontrolloi jälkimmäistä puoliskoa. 27 minuutin pelin jälkeen EBK sai vapaapotkun 20 metrin etäisyydeltä ja Wilma Forsblom (#99) näytti jälleen potkutekniikkansa tehokkuutta: Pallo upposi vasempaan yläkulmaan ja tilanne oli 1-1. Ensimmäisen puoliajan viimeiseksi tilastomerkinnäksi jäi Emma Korkalaisen (#6) saama varoitus. Kovasta yrityksestä ja lukuisista tilanteista huolimatta pallo ei vain uponnut vastustajan maaliin. Tolpat kolisivat useampaankin otteeseen ja kerran pallo lipui vain senttejä ohi sivutolpan. Tauolle siirryttiin lukemissa 1-1.

Kova tempo jatkui toisella ottelupuoliskolla. Peli siirtyi yhä enemmän vastustajan hallintaan. Ida Vuorinen (#43) pelasti pallon upeasti maaliviivalta, kun vastustajan eteen aukesi yllättäen EBK:n tyhjä maali. EBK:n ainoiksi tilastomerkinnöiksi jäivät valitettavasti Venla Orkamon (#8) ja Anna Rupposen (#5) saamat varoitukset. Vastustaja sen sijaan saalisti tilastoihinsa yhden varoituksen lisäksi vielä kolme maalia. Todettakoon, että vastustajan neljästä maalista kolme teki yli-ikäinen pelaaja.

Lopputulos 1-4 oli koko pelin tilanteiden määrään nähden ehkä turhan suuri, mutta PK-35:n paremmuudesta ei tällä kertaa jäänyt epäselvyyttä. Vastustaja ei ainoastaan liikkunut nopeammin, vaan kykeni olemaan askeleen edellä myös pelitilanteiden päätöksenteossa. EBK:lla oli vaikeuksia rakentaa kontrolloitua peliä ensimmäisen puoliajan jälkimmäistä puoliskoa lukuun ottamatta, eivätkä syötöt tuntuneet löytävän omia kavereita.

Vaan pitkään sarjaan mahtuu niin voittoja, tappioita kuin tasureitakin. Peli joko voitetaan, tai siitä opitaan. Seuraavaan karsintaotteluun Valtti/TiPS YJ:tä vastaan EBK lähtee entistäkin kovemmassa iskussa! Tervetuloa jälleen seuraamaan ja kannustamaan Laaksolahden halliin sunnuntaina 10.2. klo 15.15 alkaen.

https://www.palloliitto.fi/ottelupoytakirja&118104...


Seuran uusimmat

Esbo Bollklubb ry

Y-tunnus: 0101249-2

c/o EBK-Honka -areena

Kylävainiontie 20, 02760 Espoo