Naisilla kaksi tasaista harjoitusottelua
Julkaistu: 30.01.2019 00.00

Naisilla kaksi tasaista harjoitusottelua

Naiset ovat aloittaneet harjoitusottelut tasaisesti, kahdella tasapelillä. Vastustajina kaksi, jo tutuiksi tullutta joukkuetta HJK/N2 ja VJS. Molemmat pelaavat EBK:n kanssa samassa lohkossa naisten kakkosessa.

Ensimmäinen ottelu pelattiin HJK/N2 joukkuetta vastaan su 13.1. EBK:n pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan uutta pelisysteemiään käytännössä. Ottelu meni hiukan tunnustellen, sen ollessa tasaista vääntöä. HJK johti vielä viimeisellä minuutilla 2-3, kun EBK:n hyökkääjä Elisa Väisästä rikottiin rangaistuspotkun arvoisesti. Elisa asteli pallon taakse ja täräytti pallon kovalla itseluottamuksella yläriman alle. Peli vihellettiin päättyneeksi heti maalin jälkeen, joten ottelu päättyi 3-3 lukemiin. EBK:n maalit: Miia "Millu" Koppanen (x1) ja Elisa Väisänen (x2).

Toisessa ottelussa vastaan asettui VJS ja se pelattiin su 27.1. HJK ottelun jälkeen tiettyjä osa-alueita oli hiottu treeneissä, tavoitteena saada enemmän onnistumisia niiden saralla. Parannusta oli havaittavissa ja peli sujui jo paremmin. Tällä kertaa EBK johti viimeisellä minuutilla 2-1, kun VJSn vikkelä hyökkääjä pääsi tuikkaamaan pallon EBKn verkkoon. Peli päättyi täten 2-2. EBK:n maalit: Johanna "Jopi" Muhonen ja Ella "Eila" Seppälä.

Molemmat pelit pelattiin Laaksolahden hallissa ja ne olivat vain tunnin pituisia, eli ihan täyspitkiä pelejä ei joukkue vielä saanut alle. Nyt lisää treeniä, videomateriaalien purkua ja kohti seuraavaa harjoitusottelua. Se pelataan VJS:n vieraana Vantaalla Aktia Areenalla su 17.2.

Seuran uusimmat

Esbo Bollklubb ry

Y-tunnus: 0101249-2

c/o EBK-Honka -areena

Kylävainiontie 20, 02760 Espoo