Edustus jatkoon Regions Cupissa
Julkaistu: 27.05.2019 00.00

Edustus jatkoon Regions Cupissa

Kuten jo hehkuteltiinkin, niin EBK jatkoi huimaa taivaltaa Regions Cupissa pudottamalla FC Fortunan lukemin 6-2, ja eteni näin 16 parhaan joukkoon valtakunnalliseen jakoon.

On siis hyvät mahdollisuudet saada mielenkiintoinen ja varmasti kova vastus seuraavassa arvonnassa, ja päästä tekemään kiusaa altavastaajan asemasta.

Illan vastustaja oli hieman tuntemattomampi FC Fortuna, joka pelaa myös vitosdivarissa, mutta on tänä vuonna voittanut kaikki ottelunsa ja pudottanut Regions Cupissa nelosen EPS Reservin. Venäläistaustainen joukkue on selvästi menossa ylöspäin, ja kerännyt riveihinsä kovia pelimiehiä, joten sitä ei missään nimessä lähdetty aliarvioimaan.

EBK aloittikin vahvasti, piti palloa ja loi vaaratilanteita vastustajan maalille. Eteenpäin mentiin niin maata pitkin kuin hyvin puolenvaihdoin ja vastustaja totutteli jouksemaan askeleen perässä. Ensimmäinen maali nähtiin parinkymmenen minuutin pelin jälkeen, kun vapaapotkun jälkitilanteessa Krenar syötti hienolla puolenvaihdolla takatolpalle Eldarille joka otti pallon haltuun ja jatkoi kovalla poikkisyötöllä toppariparilleen Jollelle, joka ampui läheltä kovaa pallon maaliin.

Vähän tämän perään löysi Arber hienolla pystypallolla linjan taakse juosseen Lundstenin, ja Gugi päätti läpiajonsa taas kylmällä tsipillä ja lukemat 2-0.

Fortuna kavensi lukemiin 2-1 Ensimmäisen puoliajan lopussa, kun Jolle putosi kentän pi9ntaan kaksinkamppailutilanteessa tuskaisesti, ja koko EBKn pakka nosti selkänsä ja katsoi mitä tähtitopparilla kävi. Vastustaja rokotti viipymättä pelaamalla pallon maaliin. Ei kyseessä mikään vääryys kuitenkaan ollut, vihellykseen asti pelataan ja tilanteisiin pitää reagoida nopeasti, nyt jäätiin vähän housut kintuissa katsojan paikalle. Jolle talutettiin kentältä pois, ja huilia on näillä näkymin 2 viikkoa. Onneksi Joona Salmi on pääsemässä taas parhaaseen pelikuntoonsa, ja paikkasi topparina Jollen huikean hyvin; Yksi parhaista syötönkatkojista riisti pallon vastustajalta yli kymmenen kertaa 1vs1 tilanteissa.

Kuitti tuli kuitenkin nopeasti, sillä varsin näkyvässä roolissa ollut Lundsten iski taas boksissa lujaa, ja kääntöpotkun eteen hyppäsi vastustajan puolustuja käsi edellä, ja sai näin ollen suoran punaisen kortin ja EBK rangaistuspotkun. Punainen tietenkin muutti hieman valtasuhteita, ja kuului myös eriäviä mielipiteitä siitä, osuiko pallo käteen vai olkapäähän. Oli miten oli mutta näin on, ja Arber viimeisteli pilkusti varmasti 3-1 ja tukevoitti EBK johtoasemaa.

Toisessa erässä maalinteon aloitti Fortuna, joka iski vastahyökkäyksestä lukemat 3-2, mutta heti perään ravasi EBKn kovakuntoisin juoksukone, lähes epäinhimillisen kunnon omaava Emil "EH" Hautapakka jälleen kerran oikean pakin tontiltaan koko laidan läpi, harhautti miehensä ja ajoi boksiin, josta pamautti täydestä vauhdista pommin maalin kattoon. Loistava yksilösuoritus joka antoi hieman hengitysaikaa koko joukkueelle. Lopussa ohuella nipulla matkassa ollut vierasjoukkue köysissä, ja EBK takoi tilanteita solkenaan. Maalinteossa onnistuttiin kahdesti, kun ensin Hessu iski Shigin hienon syötön sisään, ja lopuksi Arber pamautti illan toisensa varmasti rankkaripilkulta maaliin. Tilanteessa rikottiin boksiin ajanutta Shqiprim "Shigi" Ternavaa, joka toi vaihdosta tullessaan valtavasti energiaa hyökkäyspeliin, ja vei vastustajaa useamman kerran kahville.

Vastustaja tarjosi kauden parhaan pelin ja paljon taitoa ja liikettä sekä rehtiä kaksinkamppailua. Myös joukkueen maalivahdille pitää nostaa hattua, sillä mies venyi tukkuun huikeita pelastuksia, ja turhautti varsinkin Gugin torjumalla useammankin kovan laukauksen nopeilla reaktioillaan. Gugi myös pommitti 16 rajalta kauhian maannuoliaisen, joka kahden tolpan jälkeen pomppi takaisin kentälle. Kaikki EBKn puolella olleet näkivät pallon pompanneen takaisin kentälle renkaasta maalin sisäpuolelta, mutta avustava pysyi kannassaan ja tuomari vihelsi tilanteen nyt näin. Tämä ei ensimmäinen kerta ollut kun Gugilla on renkaan kanssa ongelmia..

Valmentaja poimi tänään pelaajaksi Patrick "Pate" Pachecon. Työteliäs mies onkin oiva valinta esimerkkinsä vuoksi; Keskikentällä ja linkkinä viihtyvä vasenjalkainen Pate on viime peleissä ollut ykkösvalinta vasemman pakin tontille, ja nurkumatta hoitanut leiviskänsä loistavasti. EBK;n pallonhallintapelissä on nopeilla ja juoksuvoimaisilla laitapuolustajilla iso rooli, ja sekä EH että Pate jaksavat tehdä joukkueen eteen töitä hurjan määrän. Pakin paikalla pelaaminen varmasti myös kasvattaa, sillä siinä pelistä oppii paljon uutta, josta on hyvä ammentaa sitten tulevaisuudessa. Myös pelinopeuden ja helpon ylöspäin pelaamisen merkitys korostuu, sillä alhaalla ei virheille ole sijaa. Tämä tuo varmasti myös oman lisänsä teknisesti taitavan Paten pelaamiseen tulevaisuudessa. Pitää muistaa, että myös joukkueen kapteeni Liuhis aloitti uransa edustuksessa vasemman puolustajn tontilta, ja nousi sitä kautta takaisin omalle tontilleen kentän keskustaan.

Nyt jännäillään seuraavaa arvontaa, mielenkiintoinen ja varmasti kova peli siis vielä tulossa. Nyt päästään altavastaajan asemasta kiusaamaan isomopia.

EBK - FC Fortuna 6-2 (3-1)

1-0 Jolle

2-0 Gugi (Arber)

2-1 Fortuna

3-1 Arber (Gugi) rp.

3-2 Fortuna

4-2 EH ( Oskari)

5-2 Hessu ( Shigi)

6-2 Arber (Shigi) rp.

Mv. Jatkola

Seuran uusimmat

Esbo Bollklubb ry

Y-tunnus: 0101249-2

c/o EBK-Honka -areena

Kylävainiontie 20, 02760 Espoo