EBK:n Naisten futsaledustus liigaan!
Julkaistu: 01.04.2022 18.32

EBK:n Naisten futsaledustus liigaan!

Viime viikonloppuna Kuopiossa EBK:n Naisten futsaledustus teki seurahistoriaa: joukkue nousi ylimmälle kansalliselle sarjatasolle ensimmäisenä seuran aikuisjoukkueena. Futsalissa tämä on ainutlaatuinen tapahtuma ja jalkapallonkin huomioiden EBK on pelannut SM-sarjassa vain kerran naisten SM-sarjassa kaudella 1994. Olemme seurana hallituksessa ja minä henkilökohtaisesti puheenjohtajana äärimmäisen ylpeitä saavutuksesta ja haluamme kiittää ja onnitella joukkuetta menestyksestä!

Jos ajattelee menestyksen taustaa, niin joukkue on pelannut futsalin naisten ykköstä (FN1) kaksi edellistä kautta varsin hyvin sijoittuen kumpanakin vuonna sarjan keskivaiheille. Varsinaista pohjaa tasonkorotukselle ryhdyttiin rakentamaan viime syksynä, jolloin Janne Laine aloitti seuran futsalvalmennuksesta vastaavana työntekijänä ja naisten päävalmentajana. Aimo Leppinen jatkoi mv-valmentajana ja myöhemmin kauden aikana Mikko Rehnström tuli mukaan valmennustiimiin. Kauden alussa myös Arber Istrefi jakoi joukkueelle futsalosaamistaan. Merkittävää oli myös, että harjoittelu ja harjoituspelit aloitettiin jo elokuussa. Samoin suuri osa joukkueen runkopelaajista keskittyi futsaliin päälajinaan ja mukaan saatiin erinomaisia uusia pelaajia. Toki osa joukkueen avain pelaajista on tärkeitä tekijöitä myös alkaneella jalkapallokaudella naisten jalkapallon ykkösessä.

Kauden alku oli ”tavanomainen”, välillä voitettiin, välillä hävittiin. Vuodenvaihteen jälkeen alkoivat pelisysteemit toimia ja joukkue nousi kohden lohkon kärkeä. Ennen runkosarjan viimeistä kierrosta paikka nousukarsinnoissa piti olla selvä, mutta viikonloppu vaatikin dramaattisia käänteitä, jotka päättyivät meille suotuisasti. Nousukarsinnat olivat myös täynnä jännitystä: pohjoisen joukkueet taipuivat EBK:lle, mutta oman lohkon Mikkelin PU-62 oli vaikea vastus joukkueellemme myös karsinnoissa. Kuopiossa palaset kuitenkin loksahtivat kohdalleen ja suora sarjanousu vahvistui. Toki edessä on vielä Liigan lisensointiprosessin läpäiseminen, mutta lähdemme siihen luottavaisin mielin selvitettyämme sen aiemmin talvella jalkapallossa naisten ykkösen paikkaa varten.

Joukkueen rakennus uutta kautta varten alkaa jo keväällä. Joukkue harjoittelee huhti- ja toukokuun ja palaa kesätauolta elokuun alussa. Sopimukset tulevasta kaudesta ovat niin taustojen kuin pelaajienkin osalta vielä työnalla. Minun toiveeni on, että menestyksekäs joukkue, niin valmennus kuin muut taustat sekä runkopelaajat jatkavat, jotta pääsemme vahvana ryhmänä liikkeelle jo keväällä rakentamaan peleistä tapahtumia ja pärjäämään niissä. Tietysti toivon, että saisimme ryhmäämme vielä jonkun liigakokemusta omaavan vahvistuksen pelaajistoon ja lisää aktiivisia toimijoita taustoihin tekemään pelitapahtumistamme vielä isompia ja värikkäämpiä!

/Juha Pylkkö

EBK puheenjohtaja

Naisten futsaledustus GM

Esbo Bollklubb ry

Y-tunnus: 0101249-2

c/o EBK-Honka -areena

Kylävainiontie 20, 02760 Espoo