EBK:n hallitus kaudelle 2023
Julkaistu: 01.12.2022 12.40

EBK:n hallitus kaudelle 2023

EBK:n syyskokouksesssa valittu hallitus on ollut toimessaan nyt kuukauden. Roolit ja toimenkuvat on keskusteltu ja sovittu hallituksen sisällä. Työhön ja tekemiseen on päästy hyvin kiinni.

Hallituksen ensimmäisessä kokouksessa korostimme osallistavaa työskentelytapaa eli eri osa-alueita koskevia, työpöydällä olevia asioita pyritään aiempaa enemmän valmistelemaan työryhmissä ja siten ottamaan mukaan myös hallituksen ulkopuolella olevia seuran jäseniä aiempaa enemmän.

Laitetaan pallo pyörimään ja jatketaan seuran kehittämistä aktiivisesti!

/Juha, pj

Rooli

Keskeiset tehtävät

Puheenjohtaja – Juha Pylkkö

  • Johtaa ja koordinoi seuran, hallituksen ja toimihenkilöiden toimintaa (sis. vastuun seuran johtosäännöstä).
  • Toimii puheenjohtajana hallituksen kokouksissa.
  • Kutsuu koolle hallituksen kokoukset ja laatii asialistan
  • Edustaa seuraa Palloliiton ja Espoon kaupungin kokouksissa ja tapahtumissa toiminnanjohtajan kanssa vuorotellen.

Hallituksen sihteeri – Juha Saari

  • Toimii hallituksen kokousten sihteerinä.
  • Laatii pöytäkirjat ja tallentaa ne pilvipalveluun.
  • Tallentaa seuran ja hallituksen dokumentteja pilvipalveluun.
  • Vastaa seuran tiedotuksesta ja viestinnästä.

Talousvastaava (1. varapuheenjohtaja) – Heli Hara

  • Valvoo, että seuran ja joukkueiden talous on kestävällä pohjalla.
  • Raportoi seuran taloudellisen tilanteen.
  • Pitää talousohjesäännön ajan tasalla.
  • Perehdyttää rahastonhoitajat tehtäviinsä.
  • Toimii yhteyshenkilönä seuran taloudenhoitajan ja joukkueiden rahastonhoitajien kanssa.
  • Yhteyshenkilönä pankin ja seuran välillä.

Toiminnan kehittämisvastaava (2. varapuheenjohtaja) – Jenni Joki

  • Laatu- ja strategiaprosessin johtaminen
  • Seuran toiminnan kehittämiseen liittyvien kehitysprojektien käynnistäminen ja koordinointi.
  • Osallistaa hallitusta ja toimihenkilöitä keskeisiin kehityshankkeisiin ja raportoi niiden etenemisestä.

Tapahtumavastaava – Marjo Reis-Kauria

  • Käynnistää ja koordinoi seuran tapahtumien suunnittelua ja järjestämistä.

Futsaltoiminnan kehitysvastaava – Eetu Kauria

  • Tukee seuran futsalvastaavaa futsalin kehityshankkeissa.
  • Vastaa futsalin kehitysohjelman ylläpitämisestä.
  • Toimii aktiivisena linkkinä hallituksen ja kentällä tapahtuvan futsalin kehittämistoiminnan välissä.

Turvallisuus- ja tietojärjestelmävastaava – Tero Pihlaja

  • Ohjeistaa ja tukee seuran tapahtumien turvallisuussuunnittelua ja sääntöjenmukaisuuden varmistamista.
  • Neuvoo edustusjoukkueita tarvittavissa prosesseissa ja niiden mukaisten rakenteiden toteuttamisessa.
  • Tukee ja ohjeistaa GDPR:n vaikutusten huomioimista.
  • Toimii päävastuullisena neuvonantajana seuran ohjelmistojen ja IT-ympäristön toimivuudesta.

Kumppanuuksista vastaava – Henrik Byman

  • Organisoi ja ohjaa seuran kumppanuuksien rakentamista ja varainhankintaa.
  • Toimii keskeisenä edistäjänä ja valmistelijana yhteistyösopimusten tekemisessä (vrt. yhteistyöseurat, muut kumppanuudet ja kaupalliset sopimukset).

Sisäisen yhteistyön kehitysvastaava – Susanna Ait Lafkih

  • Tukee ja neuvoo keskeisiä joukkueiden toimihenkilöitä.
  • Huolehtii esimerkiksi, että jojojen ohjeistus on asianmukaista ja ajantasaista.
  • Huomioi ja edistää seuran monikulttuurillista toimintaa.

Esbo Bollklubb ry

Y-tunnus: 0101249-2

c/o EBK-Honka -areena

Kylävainiontie 20, 02760 Espoo