6
KES
16.00
Naiset, Naisten Ykkönen

EBK - P-Iirot  1 - 4

Keski-Espoo 1 TN

Vieraat veivät pisteet mukanaan Keski-Espoosta

EBK – Pallo-Iirot 6.6. Keski-Espoo


Lauantaina 6.6. EBK sai vieraakseen Pallo-Iirot Raumalta. Pelipäivä alkoi painostavan lämpimissä tunnelmissa, eikä lopulta kaatosateeltakaan vältytty. EBK:lla oli ennen peliä 10 pistettä, ja Pallo-Iiroilla 12, molemmat olivat pelanneet kuusi ottelua.


EBK aloitti pelin vahvasti pyrkimällä aktiivisesti vastustajan maalille, mikä tuottikin useita erikoistilanteita, joita ei kuitenkaan onnistuttu saattamaan loppuun asti. EBKn hyökkäyksessä häärinyt kolmikko Ella Koivu, Sophie Maidell ja Wilma Forsblom tuottivat vastustajan puolustukselle päänvaivaa useaan otteeseen ensimmäisen kympin aikana. Harmillisesti vedot viuhuivat ohi kohteesta eikä maaliverkkoja päästy heiluttelemaan.
Pelin edetessä Pallo-Iirot pääsivät paremmin mukaan, ja 20. minuutin kohdalla vieraat siirtyivät 0 – 1 johtoon. Vastustaja sai murrettua EBKn puolustuslinjan suoraviivaisella läpisyötöllä, johon maalivahti Iida Peltola ei aivan ennättänyt ennen vastustajan Mira Pärssistä. Vain 9 minuuttia myöhemmin Pallo-Iirot iskivät jälleen, kun vieraiden keskikenttä näki hienosti oikeaa kaistaa edenneen Jasmin Ylikrakan, joka nappasi pallon matkaan, harhautti ja upotti vasemman jalan vedon yläkulmaan.


Peli jatkui tasaisena vääntönä, mutta 37. minuutin kohdalla pallo pomppii EBKn kannalta epäonnisesti kuudentoista sisällä suoraan vastustajan nrolle 20, joka iski tulostaululle lukemat 0 – 3. Vielä ensimmäisen puoliajan loppussa EBK pääsi kaventamaan, kun Ella Koivu laukoi pallon lyhyenä annetun kulman jälkitilanteesta Pallo-Iirojen verkon perukoille. Tauolle lähdettiin siis 1 – 3 takaa-ajoasemassa.

EBK saapui toiselle puoliajalle uudella ilmeellä ja otti pelivälineestä heti komennon. EBK hyökkäsi ja loi tilanteita molemmilta laidoilta, kuitenkin tuloksetta. Keskikentän pohjalle vaihdettu Emma Korkalainen tarjoili hienoja palloja laidoille ja linjan taakse, mutta viimeistely jäi EBKlta uupumaan. Lähimmäksi kavennusta päästiin 71. minuutin kohdalla kun Mari Kortelainen kuljetti palloa laidalta ylöspäin ja syötti Miia Koppaselle, jonka veto kuitenkin kilahti tolppaan. Vielä pelin loppuun Pallo-Iirot pääsivät hieman onnekkaasti maalintekoon, kun laidalta edennyt nro 20 syötti keskeltä edenneelle Katri Juholalle, joka kuittasi ottelun loppulukemiksi 1 – 4.


Seuraavia pisteitä lähdetään jahtaamaan lauantaina 12.6. klo. 14:00 Vantaalle, kun vastaan asettuu sarjataulukon kärjessä keikkuva VJS.

Kuvat: Jani Nieminen (IG/FB: @niemisenjani)

Tilastot

1 - 4

P-Iirot
(1-3)
20'MaaliPärssinen Mira
30'MaaliYlikraka Jasmin
38'MaaliPärssinen Mira
75'MaaliJuhola Katri

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Esbo Bollklubb ry

Y-tunnus: 0101249-2

c/o EBK-Honka -areena

Kylävainiontie 20, 02760 Espoo