EBK nappasi täydet kolme pistettä kun ensimmäiseen kotiotteluun vieraita saatiin Vaasasta
Odotettavissa oli tasainen ottelu sekä viime vuoden sarjataulukon että keskinäisten otteluiden perusteella. Molemmat joukkueet voittivat viime kaudella omat kotiottelunsa, Vaasassa tuloksena 4-3, Espoossa 2-0. Pisteissä FC Sport oli runkosarjan jälkeen EBK:ta neljä pistettä parempi. Kumpikaan joukkue ei ole myöskään kokenut mullistavia muutoksia edelliskauden pelaajaryhmiinsä verrattuna.
Ottelu alkoikin melko tasaisissa merkeissä EBK:n kuitenkin pitäessä palloa vieraita enemmän. Myös maalipaikkoja nähtiin enemmän vieraiden päädyssä, mutta ajassa 13:19 FC Sport siirtyi 0-1 johtoon lähes ainoasta tilanteestaan EBK:n maalilla. Maalintekijäksi merkattiin Maarit Vitikka.
Tappioasemassa ei kuitenkaan kauaa viihdytty kun kotijoukkueen maalinteko aloitettiin ajassa 14:56. FC Sportin maalivahti Lotta Rosenströmin torjuttua Mathilda Carpelanin laukauksen kakkospallossa oli ensimmäisenä Milja Korhonen, joka puttasi pallon sisään lähietäisyydeltä. Enempää maaleja ei avausjaksolla nähty, joten tauolle mentiin tasalukemissa 1-1.
Myös toinen puoliaika jatkui samaan malliin, EBK loi useampiakin tilanteita vaasalaisten päätyyn, mutta maalinteko on vieläkin liian hankalaa ja laukaukset suuntautuivat joko hallin takaseinään tai suoraan vastustajan maalivahdin syliin. Vastustajalla ei sen sijaan samanlaista ongelmaa ollut. Ajassa 25:50 vieraat saivat hyvän yhteispelin päätteeksi sahattua EBK:n puolustuksen auki ja Sanni Sillanpää siirtää FC Sportin 1-2 johtoon.
EBK valmistautui jo reikäpaidan käyttöönottoon, kun maalinteko onnistui vihdoin. Vastustaja pysäytti hieman maalivahdin alueen kaaren ulkopuolella maalia kohti menossa olleen laukauksen käsivirheen ja vapaapotkun arvoisesti. Emppu otti seinäsyötön Bealta, matala tarkka laukaus maalivahdin jalkojen välistä verkkoon, kädet ilmaan ja (ylä)vessaharjat heilumaan, 2-2! Alle kaksi minuuttia myöhemmin Saana latasi sivurajalta Empun syötöstä vastustajan muurin ohi pallon etualanurkasta sisään ja siirsi EBK:n 3-2 johtoon. Vaasalaiset hakivat tasoitusta vielä ylivoimalla, mutta EBK:n puolustus kesti loppuun saakka ja pisteet jäivät Espooseen.
Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittiin kotijoukkueelta Milja Korhonen ja FC Sportilta Petra Puolitaival. EBK:n lokkipalkinnon vastaanotti Saana Laine
Seuraavan kerran pelataan viikon päästä, kun Opinmäkeen saadaan vieraita Raisiosta. EBK - RaiFu sunnuntaina 8.10. klo 16.00