Reservi alottanut kahdella voitolla
31.7.2019 15:24 Uutiset / Miehet

Tästä ei ohi juosta! Topparipari Santtu Nissilä - Reza Attai

EBKn Reservi aloitti viime viikolla jo syyskierroksensa ja otti avauspelistä voiton kotikentällään lukemin 6-0.

Fatos iski ottelussa hattutempun ja lopuista maaleista vastasivat Said, Tuke ja Huuno.

Eilen Reservi otti eilen kauden toisen voittonsa syyskierroksella RPS;tä taas puhtaasti lukemin 0-5.

Hyvää tekemistä siis jälleen kerran, ja Reservi porskuttaa lohkokärjessä.

Vaikka nuori toppari Jussi Lampio loukkasi ViTa pelissä nilkkansa, ja lienee hetken peleistä sivussa, on Kirkkojärven Van Dijk eli Santtu Nissilä parantunut alkukauden vaivanneista vammoistaan ja lupaava nuori toppari muodostikin Reza Attain kanssa jykevän keskuspuolustaja parin jonka ohi ei juostu kertaakaan.

Molemmissa riittää kokoa, kovuutta ja oikea-aikaisuutta ja molemmat tulevat olemaan loppukaudella isossa roolissa molemmissa sarjoissa.

Nyt onkin härkäviikot, sillä Edustus kohtaa tänään PEp;n edustuksen Metsämaan tekiksellä 19:30 syksyn avajaisissa ja huomenna Regions Cupin puolivälierissä Toukolan Teräksen Pukinmäen nurmella kello 19:00.

24.7 EBK Reservi - ViTa/2 6-0

1-0 Said (Tuke)
2-0 Tuke (Mige)
3-0 Fatos (Tuke)
4-0 Fatos (EH)
5-0 Huuno (Laiho)
6-0 Fatos (EH)

Mv. Emppu

30.7.2019 RPS32 - EBK Reservi 0-5

0-1 Salmi (Laiho)
0-2 Tuke (Laiho)

0-3 Fere (Huuno)
0-4 Jake (Said)
0-5 Mifi (Pade)

Mv. Saku


   
Lisää uutisia
Esbo Bollklubb
«  Joulukuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031
Kategoriat