EBK:ssa on tehty kovasti töitä seuran kehittämiseksi ja myös kilpailullisen menestyksen saavuttamiseksi. Menestystä on jo saavutettukin niin jalkapallossa kuin futsalissakin. Naisten jalkapallon edustusjoukkue pelaa tulevalla kaudella Ykköstä ja miesten edustusjoukkue Kolmosta, tavoitteena nousu Kakkoseen. B-tytöt ja A-pojat pelaavat myös kesällä Ykkösessä. Futsalissa olemme Espoon kakkosseura pelkästään futsalia pelaavan GFT:n jälkeen, kun meidän naisemme pelaavat Liigaa ja miehet Ykköstä.
Kilpailullisissa sarjoissa pelaaminen ja pärjääminen vaatii paljon pelaajilta, mutta myös taustoilta. Jotta joukkueet pystyvät tekemään sarjapeleistä ottelutapahtumia, edellyttää se henkilöitä ison joukon toimimaan joukkueen taustoilla niin ottelutapahtumien aikana kuin niiden välissäkin. Tehtäviä ja toimenkuvia on monia. Haemme henkilöitä joukkueenjohtajiksi, huoltajiksi, valokuvaajiksi, varainhankintaan, viestintään sosiaalisessa mediassa, lipunmyyntiin ja järjestyksen valvontaan ottelutapahtumissa jne. Kerro kiinnostuksesi kohteista ja otamme sinut mukaan toimintaan.
Kun haluat tulla mukaan ottelutapahtumien keskiöön, ota yhteyttä seuraaviin henkilöihin Juha Pylkkö (p. 040-556 3419) tai Marjo Reis-Kauria (p. 040-533 1447).
Hyvää Ystävänpäivää!
27.09.2023 15.40 | Talvitakki kampanja |
31.08.2023 12.11 | EBK:n syyslomaleiri 2010-2014 syntyneille 16.-17.10.2023 |
31.08.2023 10.54 | EBK hakee vastuuvalmentajia haasteryhmiin kaudelle 2023-2024 |
02.08.2023 16.00 | EBK:n syksyn 2023 jalkapallon harrastetoimintoja |
04.07.2023 11.39 | EBK ja K-Supermarket Kunkku ovat solmineet yhteistyösopimuksen! |
05.05.2023 16.16 | Futsalkauden päättäjäiset - Jalkapallokauden avajaiset |