Maaleja ei nähty tämän viikonlopun Naisten Ykkösen ottelussa, jossa kohtasivat EBK ja ONS. Pelin tulos siis 0-0. Pelin kotijoukkueen parhaana pelaajana palkittiin #5 Sanni Issakainen.
Ensimmäinen puoliaika oli EBK:n kannalta vaikea. Kotijoukkue ei saanut peliään kulkemaan, ja muutamat jaksot olivat todella karuja pallollisen pelaamisen näkökulmasta. Puolustuspelissään varsinkin alimman linjan pelissä näkyi kuitenkin selkeä parannus aiemmasta. Pelissä nähtiin jatkuvasti katkoja puolin ja toisin. Puoliajalle mentiin maalittomissa tasalukemissa.
Toisella jaksolla EBK:n taktinen muutos toi puolustuspelin kautta vakautta kotijoukkueen pelaamiseen. Oululaiset pystyivät pitämään palloa omalla kolmanneksellaan, mutta matalassa blokissa pallo päätyi useimmiten EBK:n haltuun. EBK sai rakennettua nopeilla vastahyökkäyksillä paikkoja, välillä riistotilanne hyödynnettiin pidemmillä hyökkäyksillä. Vaikka kotijoukkue loikin muutaman maalipaikan, ei tänään palloa saatu maaliin asti.
Muutaman tappion jälkeen hankittu yksi piste oli kuitenkin kotijoukkueen kannalta arvokas. Työnteko ja pelit jatkuvat ensi viikolla torstaina Suomen Cupin ottelulla Espoonlahdessa EPS T18-joukkuetta vastaan ja sunnuntaina vieraspelillä Lahdessa FC Lahtea vastaan. Kiitos tänään paikalle saapuneille katsojille kannustuksesta, ja erityiskiitos pallopojille P10 joukkueesta!
30.08.2024 15.44 | Otteluennakko: EBK-KTP |
23.08.2024 12.21 | Otteluennakko: HJK Akatemia - EBK |
16.08.2024 19.38 | Otteluennakko: VJS-EBK |
16.08.2024 09.32 | Otteluraportti: Selkeä voitto Pallo-Iiroja vastaan |
09.08.2024 21.36 | Otteluennakko: EBK - Pallo-Iirot |
07.08.2024 14.24 | Otteluraportti: Toinen maaliton ottelu Keski-Espoossa |