Kaksi pisteetöntä ottelua
Julkaistu: 20.11.2021 11.24

Kaksi pisteetöntä ottelua

EBK - PU-62 0-5 (7.11.)
Sunnuntain myöhäisottelussa pelasimme Mikkelistä saapunutta PU-62:ta vastaan. Ennakkotietoa tai tuntumaa ei etukäteen juuri ollut, vakuuttavia tilastoja lukuunottamatta. Eka kausi ykkösessä, kaksi matsia alla ja maaliero 13-0. PU-62 pelasi kurinalaisesti eikä kotijoukkue päässyt helpolla murtautumaan maalintekopaikoille. Tilaa eikä aikaa yksinkertaisesti tuntunut olevan, vaikka pallo liikkui välillä ihan mallikkaasti. Mikkeliläiset pääsivät useita kertoa vaarallisiin vastahyökkäyksiin hyvän pelisilmän ja yksilötaitojen siivittäminä ja niistä he sitten rokottivat. Puoliajalle mentiin 0-2 tilanteessa ja espoolaisten hakiessa tasoitusta. Reikäpaidalla pelaamista ei saatu kunnolla käyntiin ja se avasi PU-62lle mahdollisuuksia kasvattaa johtoa entisestään. Ja niitä mahdollisuuksia he eivät jättäneet käyttämättä. Ottelu loppui lopulta selkeästi 0-5.

Molempien joukkueiden parhaina palkittiin omat tonttinsa mallikkaasti hoitaneet maalivahdit.


FC Nokia/2 - EBK 2-1 (14.11.)
Isänpäivän ratoksi espoolaiset suuntasivat Nokialle. Alun pienen jännityksen jälkeen peli tuntui hiukan rentoutuvan, kun tehokaksikko Matte+Saana olivat pahanteossa. Saana purjehti laidasta läpi ja tarjoili namusyötön keskelle hiipineelle Matelle. Matte viimeisteli näyttävästi suoraan syötöstä ja EBK siirtyi 0-1 johtoon kun ottelua oli takana 7 minuuttia. Erän loppu mentiin tasaisen väännön merkeissä. Toisen puoliajan alussa espoolaiset olivat hiukan nukuksissa puolustukessa ja Nokia rokotti siitä heti, tasoittaen 1-1 tilanteeseen. Tämän jälkeen EBK hiljalleen heräili taas ja sai nostettua tasoaan, vaikka Nokia pyrki pelaamaan kovalla prässillä. Vaikka peli tuntui vähän vaikealta ja erityisen salliva tuomarilinja sekoitti pakkaa, puolittaisia maalipaikkoja. Yhdessä vaiheessa johtomaali tuntui jopa roikkuvan ilmassa. Palloa ei kuitenkaan saatu verkon perukoille kovasta tahdosta huolimatta. Ihan ottelun viimeisillä hetkillä Nokia sai vaparin vaaralliselta paikalta, keskeltä kenttää, aivan maalivahdin alueen rajalta. Nokia otti aikalisän, juonitteli kuvion ja rankaisi tehden 2-1 voittomaalin. Pelaajat olivat selkeästi pettyneitä ja tappio tuntui todella raskaalta. Fiilis oli, että paremmalla viimeistelyllä ja maltilla peli olisi kääntynyt EBK:lle.

EBKn parhaana palkittiin kovaa duunia tehnyt kapteenimme Emppu.


Tulevat ottelut

EBK - Ilves FS/2, su 21.11. klo 14:00, Espoonlahden liikuntahalli
Edellisellä kaudella voitot menivät tasan, tappio vieraissa ja seuraavana päivänä voitto kotona. Ilves pelaa hyvää futsalia ja vastaan voi asettua myös edustusjoukkueen ringissä pelaavia/treenaavia pelaajia. Duunia saadaan siis tehdä jotta päästään taas pisteiden makuun parin tappion jälkeen.

FS Tawastia - EBK, la 27.11. klo 13:00, Parolan Juteiniuskeskus
Viime kaudella emme onnistuneet voittamaan Tawastiaa. Vierapeli päättyi tasan ja kotona Tawastia vei pisteet mukanaan. Jokin heidän pelityylissä sai meidän tekemiseen leviämään käsiin, eikä sitä normaalia flowta saatu rullaamaan. Olisiko nyt meidän vuoro napata täysi pistepotti?

Esbo Bollklubb ry

Y-tunnus: 0101249-2

c/o EBK-Honka -areena

Kylävainiontie 20, 02760 Espoo