EBK:n uusi harrastepäällikkö Sabasy ”Sabi” Ndiaye
Julkaistu: 02.09.2022 15.25

EBK:n uusi harrastepäällikkö Sabasy ”Sabi” Ndiaye

Seuran uutena harrastepäällikönä aloitti 1.9.2022 Sabasy ”Sabi” Ndiaye. Sabilla on yhteistä historiaa EBK:n kanssa vuosilta 1996-97, jolloin hän teki 39 maalia EBK:n 3 divisioonaa pelanneessa joukkueessa. Sabi siirtyy EBK:hon Helsingin kaupungilta, jossa hän on toiminut vuodesta 1998 nuoriso-ohjaajana toiminta-alueena koko pääkaupunkiseutu. Nuoria tukevana, positiivisena ja oikeudenmukaisena persoonana Sabi on palkittu vuonna 2019 opetus- ja kultturiministeriön myöntämällä nuorisotyön tunnustuspalkinnolla. Sabin tavoitat puhelimitse numerosta 040 5879996, sähköpostilla sabasy.ndiaye@ebk.fi osoitteesta.

Uusista tehtävistään EBK:ssa Sabi toteaa: ”EBK oli parasta aikaa jalkapallourallani Suomessa, seurasta jäi hyviä muistoja. Tavoitteena on yhdessä rakentaa EBK:sta tunnetuin seura Suomessa sekä harrastus- että ammattijalkapalloilijoiden kasvattajana. Kaikille on tarjottava mahdollisuus harrastaa ja kehittyä omalla tavallaan, omista tarpeistaan lähtien. Tavoitteena on myös rakentaa yhteistyötä eri raja-aitojen ylitse. Tähän tarvitsemme teidät kaikki mukaan.”

Esbo Bollklubb ry

Y-tunnus: 0101249-2

c/o EBK-Honka -areena

Kylävainiontie 20, 02760 Espoo