Naisten Futsal-Liigan 14. kierros pelattiin 11.1. ja EBK:n edustusjoukkue sai vastaansa vahvan alkukauden pelanneen FC Nokian. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi 5-0 FC Nokian ollessa uudessa hallissaan viiden maalin verran vahvempia. Maalinteko ei alkukaudesta ole ollut EBK:n vahvuus, mutta taitoa on hiottu ja kehitystä on ollut havaittavissa, joten pisteistä taistelun odotettiin olevan tiukkaa. FC Nokialla on vahva runko, jonka viimeisenä niittinä tiedettiin olevan naisten futsalmaajoukkueen Marokko-otteluihinkin nimetty maalivahti Emiilia Syvänen.
Revanssiotteluun lähdettiin poikkeuksellisesti jo heti alusta kolmen kentällisen tasaisella pyörityksellä, mikä on ollut tuttu toimintatapa myös vastustajien peluuttamisessa alkukaudesta. Joukkueen kokoonpanosta puuttui kaikki edelliset ottelut pelannut Saana Laine, joka siirtyi samaisena päivänä hallitsevan suomenmestari HIFK:n joukkueeseen. Laine on pelannut EBK:n edustusjoukkueessa vuodesta 2021 ja oli viime kaudella joukkueen tehokkain pelaaja (7+7). EBK toivottaa Laineelle menestystä ja kaikkea hyvää uusissa seuraväreissä!
11.1.2025 EBK - FC Nokia
Kokoonpano: Hurmekoski (mv), Sneck (mv), Talvensaari, Eerikäinen, Salonen (C), Carpelan Mat., Pilviö, Räsänen, Carpelan Mad., Säppi, Isokivijärvi, Ajalin, Asp, Tkatsjova
FC Nokia sai rakennettua rauhassa ottelua heti alkuvihellyksestä EBK:n hieman vetäytyessä edellisen ottelun korkeasta prässipelistä. Nokialaiset hyödynsivät maalivahti Emmi Kortesmaan nostamista puoleen kenttään jo ensimmäisen minuutin jälkeen, ja kokeilivat samaisesta paikasta pariin otteeseen myös kaukolaukauksia yli maalin.
EBK pääsi mukaan otteluun parin minuutin kuluessa ottelun alkamisesta ja ansaitsi itselleen ottelun ensimmäisen kulmapotkun. Tutun, ja harjoitellun kuvion päätteeksi Manta Räsänen pelasi kulmapotkun Niina Talvensaaren kautta Bea Aspille, joka iskee kauden toisen maalinsa, niin ikään, takavasaralla takaverkkoon. Asp, ja maalivahti Lili Sneck, ovat harjoitelleet tuuletusta juuri tätä tilannetta odottaen ja espoolaiset karkaavat heti ottelun alussa 1-0 johtoasemaan.
Aspin maali valittiin jälkeenpäin kierroksen maaliksi @futsalfi -äänestyksessä.
Nokialaiset nostavat tempoa ja ottavat heti kolme kulmapotkua peräkanaan pistäen Sneckin koetukselle. Pallonhallinta tasoittuu, ja kumpikin joukkue paikoittain rakentamaan hyökkäyksiä, joskin FC Nokia luottaa kaukolaukausten voimaan.
Otteluun lisää intensiivisyyttä Mona Ajalinin rikkoessa fyysisessä taistelussa palloa suojaavaa Iiris Paavolaa rikkeen muodossa. FC Nokia pääsee näin ollen laukomaan vapaapotkun noin 13 metristä suorasta vetolinjasta maalia kohti. Pallo pysähtyy muuriin, eikä vaaratilannetta tästä synny.
Maalintekopaikat pysyvät maltillisissa määrin, ja vaikka pallonhallinta on suurilta osin vierasjoukkueen jaloissa, myös EBK pääsee rakentamaan hyökkäyksiä. Mm. Talvensaari pääsi laukomaan potentiaaliselta maalintekopaikalta oppikirjan mukaisen pelinrakennuksen päätteeksi, pallon lentäessä valitettavasti marginaalin verran yli maalin, ja Asp pääsi sivurajapotkun jälkeisestä tilanteesta potkimaan palloa Kortesmaan näpeille. Vaarallinen tilanne nähtiin myös noin kuuden peliminuutin jälkeen espoolaisten nostaessa prässitasoja. Nokian alin pelaaja yrittää loopata pallon Anastasia Tkatsjovan yli, mutta pituudesta on hyötyä ja espoolainen onnistuu riistämään pallon. Nopea laukaisuratkaisu tulee Kortesmaan torjutuksi ja lopulta maalivahti joutuu paineen alla purkamaan pallon kohti vastakkaista päätyseinää.
Nokia saa ensimmäisen mahdollisuuden tasoitukseen, kun vajaa kahdeksannella peliminuutilla nopeiden syöttöjen seurauksena nokialaiskapteeni Sini Sulonen pelaa puolustuksen väliin taka-alueelle juosseelle Tilda Pyykköselle, jolla oli mahdollisuus pistää pallo sisään. Syöttö- ja juoksuvoimat eivät kuitenkaan kohdanneet toisiaan ja pallo päätyrajan kautta Sneckille. FC Nokialle suodaan myös vapaapotku aivan maalivahdinalueen rajalta Julia Säpin repiessä vastustajan Pyykköstä. Nokialaiset yrittivät kalastella vapaapotkun sijaan kuuden metrin rangaistuspotkua, mutta tuomaristo silminnäkijöinä päättyy vapaapotkuratkaisuun. Vaarallinen vapaapotku, ja sen jälkeinen irtopallolaukaus, pysähtyvät vahvaan puolustuspelaamiseen ja torjuntatöihin niin kenttäpelaajien, kuin maalivahdin toimesta.
Ensimmäisen puoliajan paremmalla puolella EBK:lle vihelletään kolmas virhe Talvensaaren rikkoessa Esra Erdeniä selän puolelta kahdeksisen metrin päässä maalista. Sneck torjuu pallon ja kimmokkeesta avautuu mahdollisuus nopeaan vastahyökkäykseen: Mathilda Carpelan houkuttelee vastustajat kimppuunsa ja pallo saadaan Talvensaarelle tyhjään laitaan. Kärkkäri lentää Kortesmaan torjunnasta vielä maalin edustalle, jossa puolustajat pelaavat pallon sivurajasta yli taistelussa espoolaisia vastaan. Ottelusta ei intensiteettiä puutu, ja FC Nokia pääseekin tasoittamaan noin 12. peliminuutilla, kun syvän hyökkäyspään sivurajasta Jenni Särö löytää poikittaissyötöllä vapaana olevan Essi Ikosen, ja jälkimmäinen täräyttää suoraan syötöstä pallon tarkasti alakulmaan.
1-1 tasatilanne käynnisti aggressiivisen ajanjakson espoolaisjoukkueelle, ja myös fyysinen pelaaminen lisääntyi ajan saatossa. Mm. Madeleine Carpelan pääsee kokeilemaan laukauksensa voimaa päästessään yksin läpi suoralla linjalla maalia kohti, Kortesmaan kuitenkin kopittaessa tämän yrityksen. Ajassa 16:05 EBK rikkoo jo viidennettä kertaa ja FC Nokia saa aikalisän jälkeen kokeilla noin kahdeksan metrin etäisyydeltä suoraan maalin edustalta vapaapotkua, jotka lentää maalin yli. Minuuttia myöhemmin tuomari näkee, kaikkien yllättämänä, aivan tavallisessa pelitilanteessa ilmeisesti jonkun näköistä paidan repimistä, ja viheltää espoolaisille kuudennen rikkeen. Siiri Kurppa kokeilee kymmenen metrin ilmaista potkua, ja oikean jalan laukaus lentää yläriman ja maalivahdin selän kautta takaisin pelikentälle, mistä se saadaan puolustuksen voimin purettua sivurajasta yli.
Ensimmäisen puoliajan kulmapotkut:
EBK 4 | FC Nokia 5
Toisen puoliajan EBK oli pirteämpää seurattavaa. Kotijoukkue onnistui luomaan vaaraa huutavan tilanteen vastustajan maalille siirtyneelle Emiilia Syväselle sivurajakuvion päätteeksi Marika Eerikäisen laukoessa matalan pomppupallon takatolpalle, jossa pallo kimpoili Syväsen ja Säpin välillä päätyen lopulta Syväsen syliin. Kumpikin joukkue pääsi laukomaan maltillisilta etäisyyksiltä, ja yksi tämmöisistä oli nokialaiskapteeni Erdenin tykkimainen laukaus oikeasta laidasta vajaa 15 metristä viiden pelaajan välistä maalin vasempaan alanurkkaan.Tästä laukauksesta ei voimaa tai tarkkuutta puuttunut, ja se riitti nostamaan FC Nokian ensimmäistä kertaa ottelun aikana johtoasemaan.
Painostusta ja vaaratilanteita sai nähdä kummankin joukkueen maalilla. Tunteet kiihtyivät kuitenkin ajassa 28:31 Paavolan lanatessa, tällä kertaa toiste päin, Ajalinin nurin selän puolelta tämän ollessa täydessä vauhdissa 2v1 hyökkäystilanteessa. Vapaapotku 12 metristä ei kuitenkaan maalille löytänyt, mutta pian EBK sai tuhannen taalan maalintekopaikan jälleen, kun Mat.Carpelan näki loistavan tuplauspaikan ja riistää pallon itselleen menosuuntaan vastustajan kenttäpuolelle. Tämä isosisko-Carppi sujauttaa tuttuun tyyliinsä pallon vastustajan puikkojen välistä takatolpalle juoksevalle Essi Saloselle puttaukseen. Maajoukkuevahti Syvänen on ansiokkaasti kerennyt reagoimaan syöttöön ja liukuu puhtaasti palloon vetäen samalla Saloselta jalat alta ja pallon sivurajasta yli.
Espoolaisten vahvat hyökkäykset pakottivat myös FC Nokian nostamaan laukausmääriään pistetaistelussa ja Sneckin reaktiokykyä koeteltiin toden teolla. Yksi huippuhyökkäyksistä todistettiin vajaa 30 peliminuutilla, Särön laukoessa miltei identtisestä paikasta, josta Erden pussitti sisään. Laukaus pysähtyi maalin edustalle Sneckin puolittaisesta spagaattitorjunnasta, jossa kärkkyi nokialaishyökkääjä Mia Pajunen. Pajunen ei aivan saanut jalkaa väliin ja hänen tipahtaessa maahan paikalle kerkesivät joukkuekaveri Sini Sulonen kahtine espoolaispuolustajineen. Mad.Carpelan kerkeää ihmeen kaupalla ottamaan maaliviivaa lähestyvän pallon itselleen ja rauhoittamaan tilanteen.
Maalintekopaikkoja saatiin runsaasti kumpaankin päähän, eikä henkeä haukkovia hetkiä jäänyt puuttumaan. EBK sai loistavia 1v0, 1v1 ja 2v2 tilanteita, joskin viimeistely oli hankalaa heikosta peliasennosta, etäisyydestä tai muutaman senttimetrin tähtäysvirheestä johtuen. Puolustaa espoolaiset osasivat viimeiseen summeriin asti ja maali saatiin pidettyä tyhjänä taistellen jokaisesta irtopallosta maalivahtia ja pivotia myöten. Viiden rikkeen ollessa täynnä siirtyivät espoolaiset reikäpaitapelaamiseen hakien vielä tasoitusta viimeisillä minuuteilla ja lähellä olikin Jenny Pilviön pelatessa pallo Mat.Carpelanille puolentoista metrin päähän maalista. Carpelanin ainoa vaihtoehto oli yrittää ykkösellä sisään, mutta Syväsen salamannopea vasen käsi kerkesi eteen, ja puolustus purki pallon sivurajasta yli.
Kaikin puolin vaaratilanne kotijoukkueen maalilla saatiin aikaiseksi Syväsen jäätävän pitkän avauksen jälkeisestä tilanteesta Eerikäisen, Pajusen ja Sneckin kolauttaessa kolmet viisaat päät yhteen, loukkaantumisilta lopulta selvinneinä. Lukuisista vaarallisista maalintekotilanteista kumpikin pää pysyi loppuajan puhtaana ja ottelu vihellettiin 1-2 FC Nokian hyväksi.
Ottelun parhaiksi pelaajiksi palkittiin kotijoukkueelta kolmatta kertaa Lili Sneck ja vierailta voittomaalin laukoja Esra Erden.
Lokki-kiertopalkinto siirtyi Mona Ajalinille, joka osoitti periksiantamatonta taistelutahtoa ja peitti lukuisia laukauksia ottelussa.
Niukka tulos harmittaa, mutta ottelu oli yksi tämän kauden parhaita espoolaisilta ja kehityskaari on ollut merkittävä tällä kaudella.
EBK:lla on tammikuu täynnä vierasotteluita ja seuraava ottelu pelataan Seinäjoella tämän viikon lauantaina. Toissapäiväisen PU-62 -ottelun raportti julkaistaan kuluvan viikon aikana. Opinmäessä nähdään vasta helmikuun puolella 💙
07.02.2025 15.19 | Naisten Futsal-Liiga: Tappiot jatkuvat 🫠 |
31.01.2025 12.21 | Naisten Futsal-Liiga: Kahdesta ottelusta pisteen rikkaampana☝️ |
20.01.2025 12.04 | Naisten Futsal-Liiga: Maalin tappio kotikentällä 😔 |
17.01.2025 12.55 | Naisten Futsal-Liiga: Kahden sekunnin tappio raisiolaisille 😭 |
10.01.2025 10.53 | Naisten Futsal-Liiga: 2025 Käyntiin näyttävällä paikallisottelun voitolla! |
31.12.2024 19.39 | Naisten Futsal-Liiga: Vuosi huipentui kolmen pisteen voitolla! |