EBK:n naisten edustusjoukkue päätti tammikuun kahdella vierastappioilla. Vuosi on alkanut vuoristoratamaisesti ja suurien tunteiden siivittämänä, kun ensin joukkue sai otettua selkeän voiton paikallisottelusta GFT:iä vastaan, minkä jälkeen menetti pisteet kahden sekunnin tappiolla runkosarjan toisena majailevalle RaiFulle. Tässä välissä saatiin ikäviä uutisia loukkaantumisten ja siirtouutisten merkeissä ja harmillisesti taas jäätiin nuolemaan näppejä yhden maalin tappiolla FC Nokialle.
Tärkeitä pisteitä oli jaossa kierroksilla 15 ja 16, kun EBK matkasi uusiin saappaisiin astuneen päävalmentaja Paulo Pimentelin johdolla vierasotteluihin Kehä III:n ulkopuolelle.
PU-62 – EBK 10-2 (8-1)
Kokoonpano: Peltola (mv), Sneck (mv), Talvensaari, Eerikäinen, Salonen, Pitkänen (C), Carpelan Mat., Pilviö, Räsänen, Carpelan Mad., Säppi, Isokivijärvi, Asp, Tkatsjova
Ensimmäinen ottelu pelattiin Mikkelissä, klooriaromisen Rantakeitaan (Rantaskeidan) postimerkin kokoisella kentällä. Ottelu alkoi lupaavasti EBK:n epäonnistuneesta kulmapotkutilanteesta, jossa Amanda Pitkänen taistelee itselleen pallon takaisin ja ampuu 51:llä pelisekunnilla maalivahdin jalkojen välistä ottelun avausmaalin. Riemua kesti vajaa minuutin, kunnes EBK aloitti häröpalloilun ja PU hyödynsi kotikenttäetunsa pommittamalla espoolaisten maalia kohti kuin viimeistä päivää.
Espoolaiset tekivät hätäisiä ratkaisuja, eivätkä osanneet adaptoitua pienen kentän etäisyyksiin oikein. Kovin montaa syöttöä ei saatu omille, ja vastustajat sijoittivat laukaukset taidokkaasti maaliverkon nurkkiin. Pari maalia päästettiin tyhjiin, ja yksi vapaapotkusta maalivahdinalueen rajalta. Lämmöllä ei tätä ottelua muistella ja puoliajalla mikkeliläiset olivat onnistuneet jo nostamaan itsensä 8-1 johtoasemaan.
Puoliajalla todettiin, että lohdutuspuheet eivät enää tässä hädässä auta ja ottelusta koitettiin saada mahdollisuuksia harjoitella uusia pelikuvioita ja kokeilla erilaisia kombinaatioita, ettei turhaan olisi koko päivä käytetty matkaan. Sekoilua oli edelleen havaittavissa, vaikka itse peli sujui pienen verran paremmin (joko EBK malttoi olla hosumatta, tai vastustaja pisti pienemmän vaihteen päälle tuloksen ollessa jo aika selvä). Toisella puoliskolla päästettiin vain kaksi maalia, ja Jenny Pilviö onnistui vielä prässäämään vastustajan maalivahdilta pallon puolesta kentästä kaataen maalivahdin maan tasalle, asettamaan pallon hyvään vetoasemaan, ja laukomaan itselleen kauden yhdeksännen osuman vajaa pari minuuttia ennen nöyryytyksen päättymistä. PU-62 on pelannut läpi kauden laadukasta futsalia ja nostanut tasoaan huomattavasti edelliskauteen verrattuna, heiltä valittiin myös ensimmäistä kertaa sarjan kuukauden pelaaja joulukuussa tehonikkari Cecilia Murtosen nimiin.
Ottelun parhaina pelaajina palkittiin kotijoukkueelta 5+2 tehot paukuttanut Henna Sinisalo ja vierailta ensimmäisen maalin iskenyt sähäkkä kapteeni Amanda Pitkänen.
Lokkipalkinto siirtyi meidän ihanalle kuntoutusta läpikäyvälle Nea Partoselle, joka saapui Mikkeliin asti kannustamaan joukkuettaan katsomon puolella 💙
FC Seinäjoki – EBK 3-2 ja. 2-2 (1-1)
Kokoonpano: Hurmekoski (mv), Peltola (mv), Talvensaari, Eerikäinen, Salonen, Pitkänen (C), Carpelan Mat., Pilviö, Carpelan Mad., Säppi, Isokivijärvi, Tkatsjova
Seinäjoen kenttä ei myöskään kovin leveä, tai pitkä ollut, ja uimahallin aromit toivat hetkittäin takaumia viikon takaisesta Mikkeli -ottelusta. Mikrobussin silakkapurkkiahtautuminen oli kuitenkin valmistanut joukkueen ahtaassa tilassa toimimiseen, jolloin kentän koko tuntui varsin sopivalta tilanteeseen nähden. Pitkästä aikaa EBK pääsi pelaamaan ihka aidolla muovimatolla. Ottelussa oli suuret panokset, sillä tappiolla kumpi vain joukkue siirtyisi sarjakarsijan paikalle ja voitolla sen yli. Muistutuksena, että EBK:n kotiottelussa kotijoukkueen johtaessa viime keskinäistä ottelua 3-2, FC Seinäjoki painoi kaksi maalia viimeiseen minuuttiin vieden kaikki ottelusta jaettavat pisteet itselleen. 🥲
Uusia taktiikoita oli nyt keretty hieman hieroa, ja espoolaiset saivat pidettyä palloa joukkueellaan ajoittain pitkiäkin ajanjaksoja, vaikka varsinaiset maalintekopaikat jäivät vähäisiksi. EBK on onnistunut viime aikoina suorittamaan pyydettyä kulmapotkutilanteista, ja pääsivätkin (jälleen) avamaaan ottelun maalihanan ajassa 08:06, kun futsalin yksinkertaisin ja klassisin kulmapotkukuvio tuotti tulosta. Niina Talvensaari jakaa pallon Essi Saloselle, joka täräyttää pallon huolettomasti tarkkaakin tarkemmalla laukauksella 12 metristä suoraan miltei ylärimaa hipoen takaverkkoon. Maalin jälkeen pallonhallinta kallistuu enemmän kotijoukkueen puoleen, ja äkäiset ”Mustat Kissat” vievät 14. peliminuutilla tuplaprässillä pallon espoolaisilta ja jakavat pelivälineen joukkueen maalitykki Jennyfer Myllykoskelle, joka pienen siirron jälkeen laukoo ohi maalivahdin tasoitusosuman. Iida Peltolan sanoin maalia voisi kuvailla yhdellä lauseella ”Mistä se oikeen meni?”.
Tasoitusosuman jälkeen loput puoliajasta sujuivat rauhallisesti, joskin Peltola sai näytettyä reaktionopeuttaan ja dyykkaustaitojaan. Toiselle puoliajalle vanhaan tuttuun tapaan espoolaiset päättivät nostaa prässitasoa entisestään, ja tämä tuottaa tulosta Sani Isokivijärven katkottua poikittaissyötön ja alimpana pelaajana osoittaessaan kylmänviileää toimintaa saa haaston jälkeen pelattua syvyyteen vastustajista irrottautuneelle Julia Säpille. Säppi ottaa haltuun ja tuikkaisee pallon ohi vastaan tulleen maalivahdin seeprojen väliseen sivuverkkoon.
Johtoasemassa oleva EBK sai luotua vaarallisia tilanteita vastustajan maalille, ja pidettyä jaksoittain painetta Seinäjoen päädyssä. Mm. Mathilda Carpelan pääsi alle minuutissa miltei kolmesti maalintekopaikalle, ja Isokivijärvi kikkaili menemään menettämättä palloa. Seinäjoki ei hevillä suostunut luovuttamaan, ja Peltolan suojaus joutui murtumaan lopulta kaksi minuuttia ennen varsinaista peliajan päättymistä. Tilanne lähti laukalle Seinäjoen katkaistessa poikkipallon puolesta kentästä, jolloin EBK:n sekava joukkuepuolustus päästi vastustajat tilanteeseen, jossa Myllykoski sai pelattua Jenny Peltoselle pallon tyhjän maalin eteen hetkeen, jossa epäonnistuminen olisi ollut mahdollista vain meteoriitin pudotessa maalin ja pallon väliin.
Tilanteita oli, ja tilanteita meni. Kumpikin maalivahti pääsi hommiin, joskin Peltolaa haastettiin hieman kovempaa. Jo toista kertaa tällä kaudella EBK pääsi pelaamaan ylimääräiset viisi minuuttia jatkoajan alkaessa. Toimituksia maalille nähtiin, mutta maalit jäivät uupumaan. Vaan eivät kotijoukkueelta, kun Myllykoski päättää ampua miltei puolesta kentästä yhdellä kosketuksella pallon matalana maalia kohti, jossa joukkuekaveri Peltonen juoksee maalivahti Peltolan eteen, ja pallo lirahtaa heidän lävitseen maaliin. EBK yrittää jälleen reikäpaitapelaamisella pelastaa tilanteen, mutta maaleja ei nähdä, eikä tällä kertaa tosin myöskään tyhjiin anneta yhtään. Näin ollen FC Seinäjoki kirii jälleen voittoon kiinni, ja pettynyt espoolaisjoukkue saa kotiin tuomisina yhden surullisen pisteen mukaansa.
Ottelun parhaina pelaajina valittiin kotijoukkueelta Liigan pistepörssin sijalla 8 majaileva tehonainen Jennyfer Myllykoski (ottelun tehot 2+1) ja vierasjoukkueelta pitkästä aikaa pivotina pelaava Anastasia Tkatsjova.
Ottelun lokki oli Sani Isokivijärvi, joka osoitti periksiantamatonta puolustamista, ja teki hienon esityön ennen maalisyöttöään.
EBK pelaa huomenna pitkästä aikaa kotikentällään Opinmäessä ja toivottaa kaikki tervetulleiksi kannustamaan espoolaiset takaisin voittojen tielle! Viime viikonloppuna siliteltiin Mustia Kissoja, ja tällä kertaa vastaan asettautuvat Vihaiset Koirat (Mad Max).
Eläimellistä menoa on tarjolla hintaan 8€ (alennusryhmät 5€), tai kausikortilla veloituksetta. Be there or be square!
Nähdään Opinmäessä siis lauantaina 1.2. klo 17:00, josko helmikuu on espoolaisille voitokas…
07.02.2025 15.19 | Naisten Futsal-Liiga: Tappiot jatkuvat 🫠 |
31.01.2025 12.21 | Naisten Futsal-Liiga: Kahdesta ottelusta pisteen rikkaampana☝️ |
20.01.2025 12.04 | Naisten Futsal-Liiga: Maalin tappio kotikentällä 😔 |
17.01.2025 12.55 | Naisten Futsal-Liiga: Kahden sekunnin tappio raisiolaisille 😭 |
10.01.2025 10.53 | Naisten Futsal-Liiga: 2025 Käyntiin näyttävällä paikallisottelun voitolla! |
31.12.2024 19.39 | Naisten Futsal-Liiga: Vuosi huipentui kolmen pisteen voitolla! |