Kansallinen Ykkönen jatkuu pienen pääsiäistauon jälkeen lauantaina 26.4., kun EBK matkustaa Kotkaan FC KTP:n vieraaksi.
EBK on aloittanut kautensa kahdella tasapelillä HJK Akatemiaa sekä FC Honkaa vastaan. Ottelut ovat olleet tasaisia kamppaluita, joissa onnistumisia on tullut laajalla rintamalla. Viime ottelussa etenkin puolustuslinja Heininen-Fagerström-Halmela viimeisenä lukkonaan Jenna Rantanen pelasi vahvasti pitäen FC Hongan hyökkäykset kurissa. Hyökkäyspäässä puolestaan Pihla Martin koetteli alati honkalaispuolustusta, vaikkei tulosta maalien muodossa tällä kertaa tullutkaan.
Kahden tasapelin myötä joukkueen pistetili on karttunut vasta kahdella pisteellä, mikä oikeuttaa sarjassa tällä hetkellä kahdeksanteen sijaan. Liikaa ei tässä vaiheessa kuitenkaan sarjataulukkoa kannata tuijotella, ja Matilda Sandbacka (kuvassa) toteaakin joukkueen lähtevän vieraspeliin tarmokkaalla asenteella täysi pistepotti mielessä:
“Lähdetään nälkäisinä viikonlopun vierasotteluun - kahden tasapelin jälkeen voitontahto on meillä entistä suurempi. KTP on meille tuttu vastustaja ja he ovat aloittaneet kautensa vahvasti, eli kovaa kamppailua on odotettavissa. Meidän tavoitteena on nostaa oman pelin tasoa ja hakea Kotkasta kauden ensimmäiset kolme pistettä!”
FC KTP on aloittanut kautensa pirteästi kahdella suurinumeroisella voitolla ja maalierolla 12-1. Avauskierroksella kotkalaisten käsittelyssä kaatui RoPS vieraissa lukemin 0-6 ja toisella kierroksella FC Lahti numeroin 6-1. Pisteiden valossa alkukauden vaarallisin pelaaja on ollut KuPS:sta lainalla oleva Nanna Savolainen (6+1) taustatukenaan Katherine Byrne (3+1) ja Jemina Mutikainen (2+1).
Ottelu pelataan Arto Tolsa Areenalla Kotkassa lauantaina 26.4.2025 kello 16.00.
Kuva: Kirsi Nummela
07.07.2025 14.39 | Kerttu Kiviniemi on Kansallisen Ykkösen kesäkuun kuukauden pelaaja |
05.07.2025 23.12 | Kansallinen Ykkönen: Täydet pisteet kotikentällä |
04.07.2025 09.58 | Kansallinen Ykkönen: RoPS vieraaksi Keski-Espooseen |
01.07.2025 20.01 | Naisten Suomen Cup: Kansallisen Liigan kestomenestyjä vieraaksi Keski-Espooseen |
29.06.2025 21.22 | Kansallinen Ykkönen: Tärkeä kotivoitto kotkalaisista |
27.06.2025 13.41 | Kansallinen Ykkönen: Huippukamppailu Espoossa lauantaina |